27.03.2017 19:29
Jäsenille
  Etusivu >> Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö >> Toimikunnat














 
 
 
 
 
 
TOIMIKUNNAT

Kala- ja ympäristötoimikunta
Kala- ja ympäristötoimikunnan tehtävänä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestössä on tukea vastuullisen, ekologisesti tietoisen vapaa-ajankalastuskulttuurin edistämistä Suomessa. Toimikunta järjestää koulutuksia virkistyskalastajaedustajille, parantaa heidän valmiuksiaan sekä aktivoi toimintaa. Toimikunnalta voidaan kysyä mielipidettä ja neuvonantoa kalavesien hoitoa, ympäristökysymyksiä, kilpailujen kehittämistä ja muita ajankohtaisia asioita koskien.
Kestävän vapaa-ajankalastuksen edistämiseksi ja kalakantojen hoitamiseksi toimikunta ohjaa vapaa-ajankalastajia hyödyntämään monipuolisesti luontaisesti lisääntyviä kalakantoja. Vapaa-ajankalastajia perehdytetään samalla elinympäristökunnostuksiin ja niiden merkitykseen kalakantojen hoidossa. Toiminnassa korostetaan kalastuksen ohjauksen ja säätelyn merkitystä osana kalakantojen hoitoa. Kalastuksen harrastajille selvitetään myös uhanalaisten ja vaarantuneiden kalakantojen suojelutarpeita vapaa-ajankalastuksen ohjauksessa. Ympäristökasvatuksella toimikunta pyrkii edistämään vastuullista vapaa-ajankalastusta, vähentämään vapaa-ajankalastajien aiheuttamia häiriöitä sekä ranta- ja saaristoluonnon roskaamista ja kulumista.

Yhteystiedot: puheenjohtaja Anssi Vainikka, puh. p. 0500 443 290, sihteeri Juha Ojaharju, puh.045 113 3050.  Koko toimikunnan yhteystiedot.

Kilpailutoimikunta
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön kilpailutoiminnan kautta järjestäytyneitä vapaa-ajankalastajia pyritään aktivoimaan ja näyttämään esimerkkiä muille kanssaihmisille hyvistä ympäristökäytännöistä luonnossa liikuttaessa.
Järjestön kilpailutoiminta on varsin vilkasta niin seura-, piiri- kuin valtakunnankin tasolla. Kansallinen kalastuskilpailutoiminta liikuttaa arviolta noin 20 000 harrastajaa eri kalastuskilpailujen parissa. SM-tason kilpailutapahtumia eri kalastustavoissa järjestetään vuosittain noin kaksikymmentä. SVK osallistuu myös aktiivisesti edustusjoukkueillaan kansainväliseen kalastuskilpailutoimintaan. Järjestö on jäsenenä kansainvälisessä kilpakalastusliitto CIPS:ssä. Kilpailulajeina ovat mm. pilkintä, mormuskointi, onginta sekä perhokalastus. Kansainvälisten kilpailujen tavoitteena on lisätä mm. kansojen välistä yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä.
SVK:n kilpailutoiminnasta vastaa kilpailutoimikunta yhdessä neljän lajikohtaisen alajaoston kanssa.

Yhteystiedot: puheenjohtaja Ilkka Pirinen, p. 040 704 8906, sihteeri Marcus Wikström, p. 045 110 2126. Koko toimikunnan yhteystiedot

Jaostot:
- Perhojaosto, pj. Ilkka Pirinen, p. 040 704 8906
- Onkijaosto, pj. Seppo Pönni p. 040 580 6647
- Pilkkijaosto, pj. Pasi Tuomainen, p. 040 574 9785
- Uistelujaosto, pj. Jouni Neuvonen, p. 0400 497 644

Matkailutoimikunta

Matkailutoimikunta valistaa kotimaisia kalastusmatkailijoita ja matkailukalastajia säädöksistä, kalastustavoista ja -välineistä, kalastuskohteista, kalastuslupajärjestelmästä ja erityisten vesistöalueiden, kuten raja- ja luonnonlohijokien erikoispiirteistä. Tietoa jaetaan Vapaa-ajan Kalastaja -lehdessä, Vapaa-ajankalastajan kalenterissa, internetissä ja esitteissä. Toimikunta järjestää vuosittain Vapaa-ajan Kalastaja -lehden lukijamatkoja ulkomaille ja kotimaahan.
Toimikunta edistää kalastajille suunnattujen palvelujen kehittämistä. Kalastusmatkailun parissa toimiville palvelu- ja majoitusyrittäjille tuotetaan tietoa eri kalastusmuodoista, kalastuspakettien tuotteistamisesta, kalastuslupajärjestelmästä ja kalastusmatkailuun liittyvistä säännöksistä.
Toimikunta osallistuu kalastusmatkailun kehittämiseen hankkeissa ja työryhmissä.
Vapaa-ajankalastajapiireissä toimivat matkailuvastaavat toimivat oman alueensa kalastusmatkailun yhdyshenkilöinä.

Yhteystiedot: puheenjohtaja Eero Kokkarinen, puh. 0400 670 123, sihteeri Petter Nissén puh. 0500 440 923. 
Koko toimikunnan yhteystiedot.

Nuoriso- ja perhetoimikunta

Nuoriso- ja perhetoimikunta edistää kalastusharrastusta lasten, nuorten ja perheiden keskuudessa järjestämällä resursseja seuroille nuorisotyön tekemiseen. Toimikunta järjestää kerhoille ohjausapua sekä materiaaleja toimintaan. Toimikunta järjestää myös ohjaustoimintaan perehdyttävää koulutusta seura- ja piiritoimijoille. Lisäksi toimikunta tukee järjestettäviä leirejä ja järjestää vuosittain nuorten SM-toimintakilpailun sekä toimittaa nuorten onki- ja perhepäiviin palkintomitalit.
Keskeisenä osana toimintaa ovat kampanjat, joissa tavoitetaan vuosittain jopa kymmeniä tuhansia nuoria. Kampanjoissa opastetaan koululaisia ja perheitä kalastuksessa sekä lisätään kalastustietoutta jaettavalla esitemateriaalilla sekä tietoiskuilla. Tunnetuimpana nuorisohankkeena on toiminut Kaverin Kanssa Kalaa-kampanja, jossa on kahdenkymmenen vuoden aikana opastettu jo yli 300 000 koululaista kalastuksen saloihin.
Sähköisinä viestintävälineinä toimivat Fisuun.fi nettisivut sekä Fisuun- facebook sivusto. Painetun materiaalin kärkituotteena toimii Kireitä siimoja-opas.

Yhteystiedot: puheenjohtaja Jukka Vetikko, puh. 0505257809 ja sihteeri Janne Rautanen, puh. 0400 946 968.
Koko toimikunnan yhteystiedot.

Viestintätoimikunta

Viestintä on edellytys Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön jokapäiväiselle toiminnalle ja tavoitteiden saavuttamiselle. Hyödyntäessään viestintää muiden toimintojensa tukena järjestö voi toimia haluamallaan tavalla ja toteuttaa tavoitteensa.
Viestintätoimikunta seuraa ja arvioi keskusjärjestöä ja sen toimintaympäristöä viestinnän näkökulmasta. Se osallistuu keskusjärjestön strategiseen kehittämiseen laatimalla ja ottamalla käyttöön viestintästrategian sekä osallistamalla järjestön eri organisaatiotasoja sen käyttöön osana jokapäiväistä toimintaa. Strategian pohjalta toimikunta suunnittelee, ohjaa ja arvioi järjestön arkiviestintää sekä osallistuu tapahtumaviestinnän suunnitteluun. Viestintästrategian kautta toimikunta auttaa myös järjestöä profiloitumaan ja vaikuttamaan omaan imagoonsa.
Tiedotuksen ja informoinnin ohella viestintätoimikunta suunnittelee, ohjaa ja arvioi keskusjärjestön tapahtumien ja tuotteiden markkinointia. Lisäksi se toimii osaltaan sekä toimi- että luottamushenkilöiden motivoimiseksi ja sitouttamiseksi järjestöön. Toimikunta kannustaa myös vapaa-ajankalastajapiirejä nimeämään itselleen tiedottajat, joille se mahdollisuuksien mukaan järjestää viestintään liittyvää koulutusta.

Yhteystiedot: puheenjohtaja Börje Uimonen, puh. 044 961 0015, sihteeri Jaana Vetikko, puh. 050 525 7806.



 
Powered by WebUpdate