30.04.2017 14:09
Jäsenille
  Etusivu >> Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö >> Lausunnot >> Lausunnot 2012 >> Eriävä mielipide kalastuslakiuudistuksen mietintöön















 
 
 
 
 
 
ERIÄVÄ MIELIPIDE KALASTUSLAKIUUDISTUKSEN MIETINTÖÖN

Eriävä mielipide kalastuslain kokonaisuudistuksen työryhmän mietintöön, 7.2.2012

Kalastuslakityöryhmän mietinnön voit lukea täältä (pdf)

0. JOHDANTO

Kalastuslain kokonaisuudistus oli tarkoitus toteuttaa avoimen ja laajapohjaisen valmistelun pohjalta. Se oli osa Matti Vanhasen II -hallituksen paremman säätelyn toimintaohjelmaa, joka edellytti mm. sääntelyn selkeyttä ja joustavuutta, sekä sidosryhmien osallistumisen ja vaikuttamismahdollisuuden turvaamista.
Tavoitteena oli "kalastuslain uudistaminen vastaamaan nykypäivän vaatimuksia ottamalla huomioon muussa lainsäädännössä tapahtuneet muutokset, kansallinen ja kansainvälinen oikeuskäytäntö sekä uudesta perustuslaista johtuvat vaatimukset."
Asiakokonaisuudet, joihin työryhmän piti kiinnittää erityistä huomiota, on kirjattu työryhmän asettamispäätökseen.
Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan hyväksyttiin kalastuslain kokonaisuudistusta koskevia tavoitteita, jotka koskivat mm. yleiskalastusoikeuksien kehittämistä ja laajentamista, luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja vaelluskalakantoja.

Työryhmän työ jäi pahasti kesken. Mietintö ei sisällä esitystä uudeksi kalastuslaiksi ja sen esittämät linjauksetkin mahdolliselle kokonaisuudistukselle ovat epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia. Monilta osin mietintö kykenee vain esittämään asiakokonaisuuksia, jotka olisi selvitettävä ennen esitystä kalastuslain kokonaisuudistukseksi. Tässä mielessä tavoitteena ollut avoin ja laajapohjainen valmistelu jäi kesken, eikä se siksi toteuta paremman säätelyn toimintaohjelman mukaista sidosryhmien osallistumisen ja vaikuttamismahdollisuuden turvaamista kalastuslain kokonaisuudistuksessa.

Asettamispäätöksen mukaisista tehtävistä työryhmä kiinnitti erityistä huomiota vain kalatalouselinkeinojen toimintaedellytysten turvaamiseen, kalavesien hoitotoiminnan järjestämiseen, kalatalouden rahoitusjärjestelmään ja kalastuksen valvontaan.
Vähäiselle huomiolle jäivät erityisesti yhteiskunnan ja perustuslain muutoksista aiheutunut tarve tarkistaa kalastuslain säännöksiä, kalastusharrastuksen toimintaedellytysten turvaaminen ja vaelluskalakokonaisuus.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöllä (SVK) oli yksi edustaja työryhmässä ja kussakin työryhmän alaisessa jaostossa. SVK:n edustajat tekivät runsaasti esityksiä, jotka käsittelivät erityisesti kalastusoikeutta, yleiskalastusoikeuksien kehittämistä, kalastuksen hoidon ja säätelyn järjestämistä, rahoitusjärjestelmää ja rahoituksen käyttöä. Vapaa-ajankalastajien näkemykset eivät tule esiin mietinnössä eikä työryhmän esityksiä näiltä osin voi pitää edes kompromisseina.

Tästä syystä esitän eriävän mielipiteeni, joka mietinnön luonteesta johtuen käsittelee pääasiassa mahdollisen lakiuudistuksen peruslinjauksia.

Eriävässä mielipiteessäni esitän, että työryhmän mietintö
- ei tarkista kalastusoikeuden sisältöä suhteessa nykypäivän vaatimuksiin tai nykyiseen käsitykseen perusoikeuksista ja erityisesti omistusoikeuden suojasta,
- jättää huomiotta kalastusharrastuksen toimintaedellytysten turvaamisen,
- on vastoin yleisen yhteiskunnallisen kehityksen tarpeita ja Jyrki Kataisen hallitusohjelman kirjauksia, kun mietintö esittää maksuttomien yleiskalastusoikeuksien supistamista ja maksullisen yleiskalastusoikeuden poistamista,
- esittää uudeksi maksujärjestelmäksi mallia, joka ei ole käyttäjä maksaa ?periaatteen mukainen tai asiakasystävällinen ja joka ei lisää, vaan vähentää kalastusharrastusta,
- esittää perusteettoman  arvion rahoituksen tarpeesta
- esittää kalastuksen harrastajilta kerättävien varojen käyttöä kalastusoikeuden haltijalle kuuluvien kustannusten kattamiseen ja elinkeinokalastuksen edistämiseen ja neuvontaan, mutta ei kalastusharrastuksen ylläpitämiseen tai lisäämiseen,
- ei paranna vaan heikentää kalastusalueiden mahdollisuuksia ohjata kalastusta ja kalavesien hoitoa ja että
- esitys vaelluskalakantojen hoidon ja käytön ohjauksesta jää epämääräiseksi, eikä anna uusia välineitä vaelluskalakantojen suojelulle tai kestävälle käytölle.

1. PERUSSÄÄDÖKSET JA KALASTUSOIKEUDEN SISÄLTÖ

Kalastuslain keskeisenä tavoitteena on säännellä kalastusoikeutta, kalastusmenetelmiä, kalakantojen hoitoa sekä kalatalouden hallintoa kalastuksen osalta.
Työryhmän tuli asettamispäätöksensä mukaan kiinnittää erityistä huomiota mm. yhteiskunnan ja perustuslain muutoksista aiheutuneeseen tarpeeseen tarkistaa kalastuslain säännöksiä, sekä sääntelyjärjestelmän selkeyteen ja kustannusvaikutusten kohtuullisuuteen.
 
Työryhmän työ rajoittui lähinnä PL 124 § mukaiseen julkisen vallan käyttöön ja sen ongelmiin kalastuksen säätelyn ja valvonnan sekä rangaistusmääräysten suhteen silloin, kun kalastusoikeuden sisältöä tulkitaan edelleen ahtaasti KO:n vuonna 1939 tekemän päätöksen mukaisesti.
Perustuslain 15 § tarkoittamaa omaisuuden suojaa käytettiin lähinnä torjumaan kalastuksen säätelyä ja kalastusoikeus- ja -lupajärjestelmää koskevia uudistusehdotuksia ilman, että kokonaisuudistuksen kannalta olennaista kalastusoikeuden sisältöä ja sen muuttumista yhteiskunnallisen kehityksen ja perustuslain uudistamisen myötä olisi huomioitu.
Työryhmä jätti huomioimatta oleellisilta osin myös OTT Pekka Länsinevan tekemän selvityksen perustuslain perusoikeussäännösten suhteesta vesialueen omistajan määräämisoikeuteen, jotka selvityksen mukaan nimenomaan pitäisi ottaa erityistarkastelun kohteeksi lain kokonaisuudistuksen yhteydessä.
 
Perustuslain 20 § mukainen vastuu ympäristöstä ja mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöä koskevaan päätöksentekoon jäi vaille tarkastelua työryhmätyössä.
Samoin vaille huomiota jäi kansainväliseen kalatalous- ja ympäristöoikeuteen kuuluvat sopimukset, kuten esim. Århusin yleissopimus, joka edellyttää oikeutta laajasti osallistua ympäristöä koskevaan päätöksentekoon (kalastusalueet).

Kalastuksen ohjauksessa ja kalakantojen hoidossa se, että kalastusoikeuden nykyistä sisältöä ei haluttu tarkistaa, tarkoittaa käytännössä osakaskuntien aseman säilymistä nykyisellään ja kalastusalueiden toimintavaltuuksien heikkenemistä. Kalastusalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmalle ei saada sitä sitovuutta, joka uudistusta aloitettaessa asetettiin tavoitteeksi.
Itse asiassa kalastusalueiden mahdollisuudet vaikuttaa kalastuksen säätelyyn voivat nykyisestään jopa heiketä. Kalastusalueen säätelypäätökset vaatisivat mietinnön mukaan aina viranomaisen vahvistuksen joko hallintopäätöksenä, asetuksena tai laintasoisena säädöksenä, koska päätöksillä puututaan kalastusoikeuteen, joka nauttii perustuslaillista omistusoikeuden suojaa.

Kokonaisuudistuksessa tulee tarkistaa kalastusoikeuden sisältöä: oikeus päättää kalastuksen järjestämisestä ja kalakantojen hoidosta tulee siirtää toimimattomilta osakaskunnilta kalastusalueille. Mietinnön mukainen käsitys kalastusoikeuden sisällöstä on muodostettu 1930 -luvun lopussa ja vaatii tarkistamista vastaamaan yhteiskunnan nykykehitystä ja uuden perusoikeusjärjestelmän mukaista käsitystä omistusoikeuden suojasta.
Kalastusoikeutta ja erityisesti oikeutta määrätä kalastuksesta ja kalakantojen hoidosta tulee tarkastella myös suhteessa perustuslain mukaiseen vastuuseen ympäristöstä ja mahdollisuuteen vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon, kuten myös Århusin yleissopimus edellyttää.

2. KALASTUSHARRASTUKSEN YLLÄPITO JA LISÄÄMINEN

Työryhmän piti asettamispäätöksensä mukaisesti kiinnittää erityistä huomiota "kalastusharrastuksen toimintaedellytysten turvaamiseen". Tätä asiakokonaisuutta ei työryhmän työn aikana käsitelty eikä työryhmän esityksiä ole tarkasteltu suhteessa kalastusharrastuksen ylläpitoon tai lisäämiseen myöskään työryhmän loppuraportissa.
 
Vapaa-ajankalastus on suomalaisen kalastusalan merkittävin osa-alue. Kalastusta harrastaa noin 1,7 miljoonaa suomalaista ja se on kesämökkiläisten suosituimpia harrastuksia. Ilman vapaa-ajankalastusta valtaosa luontaisesti lisääntyvistä tai istutuksin ylläpidetyistä kalakannoista jäisi hyödyntämättä; 56 % Suomessa syödystä kotimaisesta kalasta on vapaa-ajankalastajien itse pyytämää, kalankasvatuksen osuus 23 % ja ammattikalastuksen 21 %.
Kalastus tuottaa harrastajilleen niin fyysistä kuin henkistä hyvinvointia, se on tärkeä osa lasten ja nuorten luontosuhteen muotoutumisessa ja ylläpitää luontevaa vuorovaikutusta kaupunkien ja maaseudun välillä.
Taloudellisesti vapaa-ajankalastuksen merkitys on moninkertainen verrattuna kalastuksen muihin osa-alueisiin. Vapaa-ajankalastajat käyttävät harrastukseensa vuosittain noin 350 miljoonaa euroa. Vapaa-ajankalastus on tuottanut monia kalastusvälineteollisuuden menestystarinoita, joista Suomi tunnetaan myös kansainvälisesti.

Työryhmän mietinnössä vapaa-ajankalastusta ja kalastuksen harrastajia tarkastellaan lähinnä valvonnan kohteena ja mietinnön mukaisen kalastuksen rahoitusjärjestelmän maksajina. Vapaa-ajankalastajilta kerättävillä maksuilla esitetään rahoitettavaksi ns. kalatalouden suunnittelujärjestelmä, kalastusalueiden perusrahoitus ja kalastuksenvalvonnan perusrahoitus myös kalastusoikeuden haltijalle omaisuutensa ylläpidosta ja suojelusta aiheutuvien kustannusten osalta. Tämän lisäksi kalastuksen harrastajien edellytetään rahoittavan myös elinkeinokalastuksen edistämistä ja neuvontaa. Maininta kalastusharrastuksen ylläpitämisestä osaksi rahoitusjärjestelmää lisättiin mietintöön loppukäsittelyssä työryhmän viimeisessä kokouksessa eikä kalastusharrastuksen ylläpitämistä ole millään tavoin tarkasteltu mietinnössä.
Useat työryhmän esityksistä, kuten kalastusoikeusjärjestelmään ehdotetut muutokset ja esitetty rahoitusjärjestelmä johtavat vapaa-ajankalastuksen toimintaedellytysten turvaamisen sijasta niiden heikkenemiseen.

Työryhmä ei ole huomioinut työssään kalastusharrastuksen toimintaedellytysten turvaamista. Tässä suhteessa työryhmän työ ja mietinnön useat ehdotukset ovat räikeässä ristiriidassa asettamispäätöksen lisäksi Jyrki Kataisen hallitusohjelman kanssa, joka edellyttää vapaa-ajankalastuksen kehittämistä "laajojen kansalaispiirien luontoharrastuksena".

3. KALASTUSLUPAJÄRJESTELMÄ

Toimiva kalastuslupajärjestelmä on elinvoimaisten kalakantojen ohella kalastusharrastuksen ylläpidon ja lisäämisen perusedellytys. Suomessa vapaa-ajankalastuksen lupajärjestelmän perustana ovat maksuttomat (onginta ja pilkintä) ja maksulliset (läänikohtainen viehekalastuslupa) yleiskalastusoikeudet, joita täydentävät kalastusoikeuden haltijoiden myymät viehekalastusluvat ja seisovien pyydysten käyttöön oikeuttavat luvat. 65 vuotta täyttäneillä ja alle 18 vuotta vanhoilla kalastajilla on oikeus maksuttomaan kalastukseen läänikohtaisen viehekortin tarkoittamalla tavalla eikä heidän tule maksaa veroluonteista kalastuksenhoitomaksua.

Yleiskalastusjärjestelmä on vuosikymmenien aikana osoittanut toimivuutensa ja sen on läänikohtaisen viehekortin osalta myös tutkimus vahvistanut. Lupajärjestelmän ansiota on, että kalastusharrastus kaupungistuvassa Suomessa on säilynyt suosittuna luontoharrastuksena. Lupajärjestelmä on myös ylläpitänyt kalastuksen sosiaalista kestävyyttä. Yleiskalastusoikeudet antavat kaikille tasapuoliset kalastusmahdollisuudet ja tästäkin syystä kalastusharrastus nauttii laajaa hyväksyntää myös kalastamattomien suomalaisten keskuudessa.
Yleiskalastusoikeudet luovat hyvän pohjan lupajärjestelmän jatkokehittämiselle. Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa todetaankin, että "Maksuttomia ja maksullisia yleiskalastusoikeuksia kehitetään ja laajennetaan kestävällä tavalla vapaa-ajan kalastusta laajojen kansalaispiirien luontoharrastuksena."

Maa- ja metsätalousministeriö antoi Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön tehtäväksi laatia erillisselvityksen vapaa-ajankalastajien kalastusmenetelmistä ja niiden kehityksestä kalastuslain kokonaisuudistusta varten (Kalastuslain kokonaisuudistuksen erillisselvitys vapaa-ajankalastusmenetelmistä ja niiden kehityksestä 15.3.2010). 
Selvityksen perusteella maksuttoman onginnan määritelmää tulisi tarkentaa niin, että se mahdollistaa heittämiseen soveltuvan kelan ja vavan käytön onginnassa. Tämä vastaisi paremmin nykyaikaisen onginnan kehitystä ja parantaisi noin miljoonan onginnan harrastajan kalastusmahdollisuuksia. Onginnan edistäminen lainsäädännöllä on perusteltua myös siksi, että rehevöitymisen myötä vesistömme vallanneet särkikalat ovat onkijoiden pääsaalista. Samasta syystä selvitys suosittaa maksuttomaksi yleiskalastusoikeudeksi kalastusta yhdellä katiskalla.
Maksullista viehekalastusoikeutta tulisi selvityksen perusteella kehittää niin, että vetouistelun harrastaja voisi eri maksusta lunastaa oikeuden käyttää useampaa vapaa ja viehettä. Uudistus ratkaisisi 400 000 vetouistelun harrastajan lupaongelmat.

Työryhmän enemmistö ei hyväksynyt ehdotuksia maksuttomien ja maksullisten yleiskalastusoikeuksien kehittämiseksi paremmin vastaamaan nykyajan ja tulevaisuuden tarpeita. Päinvastoin, työryhmän mietinnössä esitetään maksuttomien yleiskalastusoikeuksien supistamista poistamalla 65 vuotta täyttäneiden maksuton viehekalastusoikeus ja oikeus kalastaa ilman veroluontoista kalastuksenhoitomaksua.
Työryhmän esitys 65 vuotta täyttäneiden maksuttomien kalastusoikeuksien poistamisesta johtaa ikääntyvän väestön kalastusharrastuksen vähenemiseen ja vähentää niitä positiivisia vaikutuksia, joita kalastuksella on ikääntyvien ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Samalla se vähentää ikäryhmälle tyypillistä monipuolista ja monilajista kalastusta, joka kohdistuu muihinkin kuin petokaloihin. Tämän lisäksi eläkeläisillä isovanhempina tai kalastusseurojen kalakummeina on suuri merkitys monipuolisen kalastusharrastuksen siirtämisessä lapsille ja nuorille.
 
Mietintö esittää läänikohtaisen viehekortin liittämistä osaksi veroluontoista yhden kortin maksua. Tämä lakkauttaisi hyvin toimivan maksullisen yleiskalastusoikeuden, joka hyödyttää sekä kalastuksen harrastajaa että valtion keräämät lupatulot saavaa kalastusoikeuden haltijaa.
Maksullisen yleiskalastusoikeuden lopettaminen estäisi järjestelmän kehittämisen vetouistelun tarpeisiin. Sen lisäksi maksullinen yleiskalastusoikeus soveltuisi myös muiden aktiivisten kalastusmuotojen, kuten sukellus- ja jousikalastuksen lupajärjestelmäksi. Mm. Metsähallituksen viehekalastuslupa sisältää jo nyt sukelluskalastuksen merialueilla. 

Toisin kuin työryhmä esittää, kalastuslain kokonaisuudistuksessa tulee kehittää yleiskalastusoikeuksia
- sisällyttämällä maksuttoman onginnan määritelmään oikeuden käyttää heittämiseen soveltuvaa kelaa ja vapaa,
- liittämällä maksulliseen yleiskalastusoikeuteen mahdollisuus eri maksusta käyttää vetouistelussa useampaa viehettä ja
- laajentamalla maksullista viehekalastusoikeutta käsittämään myös muut, saaliskoostumukseltaan ja -määrältään viehekalastukseen verrattavat aktiiviset kalastusmuodot, kuten sukellus- ja jousikalastus.
Lisäksi on selvitettävä mahdollisuus tehdä kalastuksesta yhdellä katiskalla maksuton yleiskalastusoikeus.
Mietinnön esitystä 65 vuotta täyttäneiden maksuttomien yleiskalastusoikeuksien poistamisesta ei tule toteuttaa, koska
- se vähentää  ikääntyvän väestön hyvinvointia ylläpitävää, monipuolista ja monilajista kalastusharrastusta,
- vaikeuttaa kalastusharrastuksen siirtämistä uusille sukupolville ja
- on Jyrki Kataisen hallitusohjelman vastainen.
Mietinnön esitystä maksullisen yleiskalastusoikeuden sulauttamisesta osaksi ns. yhden kortin järjestelmää ei tule tehdä, koska se poistaa mahdollisuuden kehittää maksullisesta yleiskalastusoikeudesta monipuolinen viehekalastuksen lupajärjestelmä.
 
4. KALASTUSLAIN RAHOITUSJÄRJESTELMÄ

Rahoitus esitetään kerättäväksi kaikilta 18 vuotta täyttäneiltä kalastuksen harrastajilta lukuun ottamatta onkijoita ja pilkkijöitä. Maksun keräämiseen esitetään ns. yhden kortin mallia, jossa yhdistettäisiin nykyinen kalastuksenhoitomaksuvero ja läänikohtainen viehekortti niin, että kortti oikeuttaisi kalastamaan yhdellä vieheellä ja vavalla koko maassa.
Maksu poistaisi 65 vuotta täyttäneiltä kalastajilta nykyisen maksuttoman viehekalastusoikeuden yhdellä vavalla ja vieheellä sekä oikeuden kalastaa ilman kalastuksenhoitomaksuveroa. Korttiin sisältyvä maksu viehekalastuksesta olisi pakollinen myös niille kalastuksen harrastajille, jotka kalastavat muilla viehekalastusluvilla, kuten vetouistelijat tai erityiskalastuskohteissa kalastavat. Myös viehekalastusta harrastamattomat verkkojen ja muiden seisovien pyydysten käyttäjät joutuisivat maksamaan kortin sisältämän viehekalastusmaksun.

Yhden kortin perustelut
Mietinnön perustelujen mukaan rahoitusmalli on käyttäjä maksaa -periaatteen mukainen ja asiakasystävällinen. Mallia perustellaan sillä, että se on riittävän yksinkertainen, kannustaa harrastajia maksamaan maksun ja vähentää luvattomia kalastajia. Perustelujen mukaan valtakunnallinen viehekalastusoikeus mahdollistaisi nykyistä helpomman viehekalastuksen eri alueilla. 65 vuotta täyttäneiden maksuvelvollisuutta perustellaan kalastuksen harrastajien tasapuolisella kohtelulla.

Käyttäjä maksaa -periaate ja asiakasystävällisyys
Esitetty yhden kortin malli ei ole käyttäjä maksaa -periaatteen mukainen tai asiakasystävällinen, sillä se kerää pakollisen viehemaksun myös niiltä kalastuksen harrastajilta, jotka käyttävät muita viehekalastuslupia tai eivät kalasta laisinkaan vieheellä. Nykyisistä noin 300 000 kalastuksenhoitomaksun maksajasta läänikohtaisen vieheluvan lunastaa noin 100 000 viehekalastajaa ja loput 200 000 kalastuksenhoitomaksun nykyisin maksavista eivät tarvitse kalastusharrastuksessaan läänikohtaista viehekorttia.

Riittävä yksinkertaisuus
Nykyinen lupa- ja maksujärjestelmä, jossa veroluontoinen maksu ja viehelupa maksetaan erikseen, on riittävän yksinkertainen kalastusta ahkerasti harrastaville. Kalastuksenhoitomaksun maksaa jokseenkin sama määrä kalastajia kuin riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kalastustutkimusten mukaan on aktiivikalastajiksi luokiteltujen maksuvelvollisten kalastajien määrä.
Maksujärjestelmän ongelmana ovat satunnaiset, kerran tai kahdesti vuodessa kalastavat, joita on valtaosa eli lähes miljoona kaikista kalastuksen harrastajista. Heitä varten tarvitaan lyhytaikaisia yhden kortin maksuja, joissa viehelupa ja veroluontoinen maksu on yhdistetty. Tämä maksujärjestelmän uudistus on toteutettu jo vuonna 2012 kännykällä maksettavien viehelupa- ja kalastuksenhoitomaksujen yhdistämisellä.

Kannustavuus ja houkuttavuus
On vaikea kuvitella, miksi ehdotettu 35 euron maksu olisi houkuttavampi kuin esimerkiksi 22 euron kalastuksenhoitomaksu, jonka suuri osa luultavimmin satunnaisista kalastajista jättää maksamatta. Maksun houkuttavuutta esim. verkkokalastajalle tuskin lisää se, että maksu antaa maksajalle mahdollisuuden kalastukseen, jota hän ei harrasta.
Muiden, kuin jo nykyisinkin läänikohtaisen viehekortin maksaneiden kannalta maksua ei voi pitää myöskään kannustavana, joutuuhan kortin maksaja maksamaan kalastuksesta, jota hän ei joko harrasta tai johon hän joka tapauksessa joutuu hankkimaan kortin lisäksi varsinaisen luvan.
Mietinnönkään mukaan yhden kortin malli ei toisi uusia maksun maksajia. Mietinnössä (s. 27) kortin maksajien määräksi oletetaan 420 000, eli nykyiset 300 000 kalastuksenhoitomaksun maksajaa ja noin puolet maksuvelvollisiksi tulevista 65 vuotta täyttäneistä nykyisistä kalastuksen harrastajista. Yhden kortin maksun maksavien osuudeksi mietinnössä arvioidaan maksuvelvollisiksi oletetuista kalastajista (840 000) jokseenkin sama kuin nykyjärjestelmän puitteissa, eli noin 50 %.

Helpompi harrastaminen eri alueilla
Mahdollisuus kalastaa vieheellä koko valtakunnan alueella tuskin sekään paljon lisää kortin houkuttavuutta. Mietinnössäkin todetaan (s.25), että "vain harva kalastaja lunastaa kortin useamman kuin yhden läänin alueelle, eli kalastus on varsin paikallista."
Viehekalastajista 15 % lunastaa vuosittain läänikohtaisen viehekortin useamman kalastusläänin alueelle: kahden läänin alueella kalastaa 13 % ja kolmen läänin alueella alle kaksi prosenttia (Rahoitusjaoston työskentelymuistio 9.9.2009).
Valtakunnallisen viehekortin voi myös toteuttaa valinnaisena, ilman että lupa on kaikille pakollinen osa yhden kortin maksua.

Eri ikäryhmien tasapuolinen kohtelu
65 vuotta täyttäneiden yhden kortin maksuvelvollisuuden perusteleminen kalastajien tasapuolisen kohtelun vaatimuksella (Mietintö, rahoitusjaosto, s. 23) on järjetön. Mahdollisen kalastuslain kokonaisuudistuksen jälkeenkin nyt maksuvelvolliset kalastuksenharrastajat ikääntyvät normaalisti, saavuttavat 65 vuoden iän ja pääsevät tasapuolisesti nauttimaan maksuttomista yleiskalastusoikeuksista, samoin kuin aiemmat ikäluokat.

Vaihtoehtoiset rahoitusmallit
Lakityöryhmä valitsi rahoitusvaihtoehdoista jatkotarkasteluun kolme mallia, edellä esitetyn yhden kortin mallin, budjettimallin ja nykyiseen kalastuksenhoitomaksuveroon perustuvan mallin. Näistä rahoitusjaosto otti jatkokehittelyyn vain yhden kortin mallin ja hylkäsi pintapuolisen tarkastelun jälkeen muut vaihtoehdot.
Budjettimallia ei pidetty käyttäjä maksaa -periaatteen mukaisena. Nykyjärjestelmän pohjalta kehiteltävä malli ei riittävästi vastannut "tavoiteltuihin järjestelmän kehittämis- ja tehostamistavoitteisiin". Luultavimmin niillä tarkoitettiin maksujen tiliseurannan yksinkertaistamista, koska maksun kantokulut ovat molemmissa malleissa samansuuruiset ja maksukertymä määräytyy samalla tavoin maksun suuruudesta ja maksajien määrästä riippuen.

Rahoitusmallin valinnassa olisi pitänyt kiinnittää erityistä huomiota eri rahoitusvaihtoehtojen
1) vaikutuksiin kalastusharrastukseen ja sen ylläpitämiseen,
2) toimivuuteen suhteessa eri kalastajaryhmien tarpeisiin (satunnaiset kalastajat/aktiivikalastajat; viehekalastajat, vetouistelijat, verkkokalastajat) ja
3) asiakasystävällisyyden ja käyttäjä maksaa -periaatteen toteutumiseen eri kalastajaryhmien kohdalla.
Tämän lisäksi rahoitusmalleja olisi pitänyt arvioida suhteessa Jyrki Kataisen hallitusohjelman yleiskalastusoikeuksia koskeviin tavoitteisiin.

Yhden kortin malli tulee hylätä esitetyssä muodossaan, koska se ei ole käyttäjä maksaa -periaatteen mukainen tai asiakasystävällinen, eikä se ylläpidä tai lisää kalastusharrastusta. Se poistaa 65 vuotta täyttäneiden maksuttomat yleiskalastusoikeudet, estää maksullisten yleiskalastusoikeuksien kehittämisen ja on siksi myös Jyrki Kataisen hallitusohjelman vastainen.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö esitti ensisijaiseksi rahoitusmalliksi budjettimallia ja toisena mahdollisuutena tarkasteltavaksi veroluonteisen kalastuksenhoitomaksujärjestelmän kehittämistä nykyistä joustavammaksi. Molempien mallien lähtökohtana oli, että maksullista yleiskalastuslupaa ei yhdistetä mahdolliseen veroluonteiseen maksuun. Työryhmä otti nämä mallit jatkokehittelyä varten, jota kuitenkaan ei koskaan toteutettu.

Ensisijaiseksi vaihtoehdoksi rahoitusvälineen jatkokehittelyssä tulee ottaa budjettimalli, jossa valtion talousarvioon vuosittain varataan perusmääräraha kalavarojen kestävänä käytön ja vapaa-ajankalastuksen edistämiseen. Tämän lisäksi rahoitusvälineeseen kuuluu kalastuksen harrastajilta kerättävä kalastusvälinevero ja kalavesien omistajilta perittävä osakasvero. Tarvittavan määrärahan suuruuden ja kerättävien verojen määrän arvioimiseksi tehdään selvitys nykyisten kalastuksenhoitomaksuvarojen käytön tehokkuudesta, tarkoituksenmukaisuudesta, uusista kehittämistarpeista ja säästökohteista.
Tämä malli on käyttäjä maksaa -periaatteen mukainen kalastuksen harrastajan ja kalastusoikeuden haltijan kannalta sekä myös yhteiskunnan kannalta, joka näin tukee kansanterveydellisesti ja taloudellisesti moninaisia hyötyjä tuottavaa luontoharrastusta ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä. Yhteiskunnan tuen määrä voidaan suhteuttaa elinkeinokalatalouden saamaan kansalliseen tukeen, joka esimerkiksi vuonna 2011 oli noin seitsemän miljoonaa euroa.

Toisena vaihtoehtona rahoitusvälineeksi tulee tarkastella nykyisen maksujärjestelmän kehittämistä niin, että valtiolle maksettava kalastuksenhoitomaksu ja viehekalastusmaksu voidaan maksaa samalla maksutapahtumalla. Lyhytaikaista yhden tai seitsemän vuorokauden kalastusta voi myös lunastaa kortin, jossa kalastuksenhoitomaksu ja viehekalastuksen lupamaksu on yhdistetty yhdeksi maksuksi. Myös tätä järjestelmää voidaan täydentää käyttäjä maksaa -periaatteen toteuttamiseksi vesialueen omistajalta kerättävällä osakasverolla.
 Nykyjärjestelmästä voidaan kehittää joustava yhden kortin malli, jossa
- kalastuksenhoitomaksuvero ja maksullisen yleiskalastusoikeuden mukainen maksu voidaan maksaa samalla maksutapahtumalla,
 - asiakaslähtöisesti ja käyttäjä maksaa -periaatetta noudattaen kalastuksen harrastaja voi valita kalastustavasta riippuen joko molemmat maksut tai vain kalastuksenhoitomaksuveron,
- maksullista yleiskalastusoikeutta kehitetään niin, että  siihen sisältyy lisämaksusta useamman vieheen käyttöoikeus vetouistelua varten ja yleiskalastusoikeus määritellään niin, että sen piiriin tulevat myös muut saaliskoostumukseltaan viehekalastusta vastaavat aktiiviset kalastustavat ja
- 65 vuotta täyttäneiden maksuttomat yleiskalastusoikeudet säilytetään nykyisellään.
Joustavan yhden kortin malliin kuuluisivat lyhytkestoiset kalastusmaksut (1-7 vuorokautta), joissa veroluontoinen maksu ja maksullisen yleiskalastusoikeuden mukainen maksu olisi yhdistetty yhdeksi maksuksi. Tämä palvelisi erityisesti satunnaisia kalastajia, joiden valtaenemmistön arvellaan jättävän maksamatta kalastuslain edellyttämät maksut.

5. RAHOITUKSEN TARVE JA KÄYTTÖ  

Mietinnössä esitetty rahoituksen tarve (12,5 M€/v) ei perustu selvitykseen nykyisten kalastuksenhoitomaksuvarojen käytön tehokkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta, mahdollisista uusista kehittämistarpeista tai soveliaista säästökohteista. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö esitti tällaisen selvityksen tekemistä ennen kokonaisuudistuksen aloittamista ja toimme tällaisen tarpeen esille useaan otteeseen kokonaisuudistuksen aikana ilman tulosta.
Rahoitusjaoston pöytäkirjoista ja jaostossa käsitellyistä asiakirjoista voi nähdä, että rahoituksen tarpeeksi määriteltiin se rahasumma, joka saatiin aikaan kertomalla yhden kortin kohtuulliseksi arvioitu hinta (35 €) oletetulla maksajien määrällä. Arviot, joita tällä tosiasiallisesta rahoitustarpeesta riippumattomalla ja vähintäänkin kyseenalaisella määritystavalla saatiin, vaihtelivat maksun suuruudesta ja maksajien määristä riippuen 5,6 - 55,8 miljoonan euron välillä (Rahoitusjaoston työskentelymuistio 9.9.2009).

Rahoituksen tarve tulee perusteellisesti arvioida. Arvion tulee sisältää selvitys nykyisten kalastuksenhoitomaksuvarojen käytön tehokkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta, kehittämistarpeista ja säästökohteista.

Rahoituksen käyttökohteet
1) Kestävän kalavarojen käytön ja hoidon suunnittelu, ohjaus ja kehittäminen, 5 M€
Käyttökohteena olisi kalavesien käytön ja hoidon suunnittelu, toteuttaminen ja
seuranta sekä valtakunnalliset ja alueelliset kehittämishankkeet. Mietinnön (sivut 16-17 ja 24) ja rahoitusjaoston valmistelun perusteella pääosa varoista ohjattaisiin kalastusalueille ja loppuosa menisi pääasiassa toimintaa kalastusalueiden toimintaa tukeviin tutkimuksiin ja suunnitelmiin, joista vastaisi keskeisiltä osin riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
2) Kalatalousalueiden perusrahoitus, 0,5 - 1,0 M€
Tämä olisi kalatalousalueiden toiminnan ja isännöintipalveluiden rahoitusta

Kalastusalueiden kokonaistulot/v olivat vuosina 2004-2006  keskimäärin 14 117 euroa, josta toiminta-avustuksen osuus oli 6903 euroa ja valtion avustuksella toteutettujen edistämishankkeiden osuus 1640 euroa (Kalastuksenhoitomaksun vaikuttavuus, RKTL selvityksiä 3/2010).
Esityksen mukainen kalastusalueen rahoitus tulisi olemaan keskimäärin 35-40 000 euroa vuodessa (100 kalatalousaluetta, 3,5-4,0 M€). Tämä merkitsisi vapaa-ajankalastajilta kerättävän rahoituksen kasvattamista lähes viisinkertaiseksi ja sitä, että valtion avustuksin katettaisiin lähes kaikki kalastusalueen toimintakulut.
Kalastusaluetoimintaan sisältyy merkittävässä määrin kalastusoikeuden haltijan kustannuksia, joista myös kalastusoikeuden haltijoiden tulisi kantaa taloudellista vastuuta.

Mietinnön esitys kalavarojen käytön hoidon ja suunnittelun sekä kehittämisen rahoitustarpeeksi on heikosti perusteltu, epämääräinen ja ylimitoitettu. 
Kalastusalueiden toiminta lakiuudistuksessa tulee turvata siten, että
- luodaan taloudellisilta toimintaedellytyksiltään riittävän suuria yksikköjä,
- käyttäjä maksaa -periaatteen mukaisesti kalastusoikeuden haltijat osallistuvat kalastusaluetoiminnan kustannuksiin ja että
- kalastusaluetoimintaan veroluontoisella maksulla kerättävä rahoitus olisi yhteensä noin kaksi (2) miljoonaa euroa.

3) Korvaukset onginnasta, pilkinnästä ja viehekalastuksesta, 4,0 M€
Pilkinnästä ja onginnasta maksettavien omistajakorvausten osuus on noin 1,1 miljoonaa euroa.
Korvaus tuli osaksi kalastuksenhoitomaksuvarojen käyttöä vuonna 1993, jolloin kalastuslain uudistamisella silloinen läänikohtainen pilkintäkortti yhdistettiin kalastuksenhoitomaksuun ja maksu tuli kaikkien maksettavaksi riippumatta siitä, harrastiko maksun maksaja ongintaa tai pilkintää.
Vuoden 1996 kalastuslain muutoksessa onginta ja pilkintä muutettiin maksuttomiksi yleiskalastusoikeuksiksi. Tämä ei kuitenkaan johtanut siihen, että kalastuksenhoitomaksuun sisällytetty onginta- ja pilkintäkorvaus olisi poistettu, vaikka sitä myös myöhemmin on toistuvasti vaadittu.

Vesialueen omistajille maksettavat korvaukset (noin 1,1 miljoonaa) onginnasta ja pilkinnästä tulee poistaa perusteettomina.

4) Kalastuksenvalvonnan perusrahoitus, 1,0 M€
Kalastuksenvalvontaan esitetään käytettäväksi vuodessa 1,0 miljoonaa euroa.
Osakaskuntien menoista valvonnan osuus oli vuonna 2004 noin kaksi (2) prosenttia, eli 0,2 M€ (Kalastuksenhoitomaksun vaikuttavuus, RKTYL selvityksiä 3/2010). Kalastusalueiden valvontaan käyttämistä varoista ei ole tietoa, mutta pääosa siitä lienee kalastuksenhoitomaksuvaroilla kustannettua. Suuresta osasta valvontaa vastaavat kalastuslain tarkoittamat viranomaiset.

Esitetty perusrahoitus on kohtuuttoman suuri verrattuna kalastusoikeuden haltijan omaisuutensa käytön valvontaan ja suojeluun käyttämistä varoista. Kalastuksenhoitomaksuvaroista valvontaan tarkoitetut varat tulee käyttää kalastuslain tarkoittamaan kalastuksenvalvojien koulutuksen järjestämiseen ja kalastusalueiden toteuttamaan valvontaan.
Koska kalastusalueiden valvonta palvelee myös osakaskuntia ja muita kalastusoikeuden haltijoita, tulee vastaavasti edellyttää kalastusoikeuden haltijoiden osallistumista tämän valvonnan kustannuksiin.
Osakaskuntien ja muiden kalastusoikeuden haltijoiden järjestämästä omasta kalastuksenvalvonnasta aiheutuvat kustannukset kuuluvat kalastusoikeuden haltijoiden kustannettaviksi.

5) Neuvontapalveluiden rahoitus, 1,5 M€
Esityksen mukaan rahoitus olisi erityisavustusta, jota myönnettäisiin hankehakemusten perusteella. Mietintö esittää, että myös elinkeinokalastajien neuvonta rahoitettaisiin vapaa-ajankalastajilta kerättävillä maksuilla.

Nykyisen neuvontajärjestöille (Kalatalouden Keskusliitto/kalastusoikeuden haltijoiden neuvonta ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö/kalastuksen harrastajien neuvonta) jaettavan perusrahoituksen kohdentaminen ei vastaa neuvontatarvetta.
Neuvontatarpeen mukaista jakosuhteen tarkistamista edellytti MMM:n valtakunnallinen vapaa-ajankalatalouden kehittämisohjelma vuosille 2001-2010. Samaan asiaan ovat kiinnittäneet huomiota eduskunnan valtiontilintarkastajat. Jakoperusteiden tarkistamisvaatimus tuli esille myös vuonna 2006 toteutetussa kalastusalan neuvontajärjestöjen arvioinnissa (Kala- ja riistahallinnon julkaisuja 79/2006).

Neuvontajärjestöjen toiminnan jatkuvuus edellyttää kalastusalueiden tapaan vakaata perusrahoitusta ja siksi toiminnan perusrahoituksen olisi oltava yleisavustusta. Neuvontajärjestöjen toimintaan osoitettava yleisavustus voisi olla suuruudeltaan 1,0 miljoonaa euroa ja lisäksi vapaa-ajankalastuksen edistämiseen tulisi osoittaa samansuuruinen erityisavustus. Toiminta-avustuksesta kalastuksenharrastajien neuvontaan osoitettavaa osuutta on nostettava vastaamaan neuvonnan mukaista tarvetta.
Vapaa-ajankalastajilta kerättävällä veroluontoisella maksulla ei tule rahoittaa elinkeinokalastusta palvelevaa neuvontaa.

6.  KALAVAROJEN KÄYTTÖ JA HOITO

Oikeus määrätä kalavarojen käytöstä, hoidosta ja suojelusta kuuluisi mietinnön mukaan myös uudistettavassa laissa vesialueen omistajalle ja keskeisenä hallintoyksikkönä säilyisivät osakaskunnat. Osakaskunnat vastaisivat myös kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman toimeenpanosta.
Tämä tarkoittaisi sitä, että pääasiassa vesialueiden pirstoutumisesta johtuvat ongelmat kalastuksen säätelyssä ja kalakantojen hoidossa säilyisivät entisellään. Mietinnön esittämät tehtävien vapaaehtoiset siirrot osakaskunnilta kalastusalueille ovat olleet mahdollisia nykyisen kalastuslain puitteissa samoin kuin ongelman ratkaisuksi esitetyt osakaskuntien vapaaehtoiset yhdistämiset. Kolmen vuosikymmenen aikana näillä keinoin ei ole saatu mitään merkittäviä parannuksia aikaiseksi.

Kalastusalueilla ei enää olisi perustuslaista johtuen (PL 124 §) nykyisiä valtuuksia säädellä kalastusta ja kalakantojen hoitoa. Kalastusalue voisi käyttö- ja hoitosuunnitelmansa mukaisesti tehdä esityksiä kalastuksen säätelystä, mutta ne tulisi vahvistaa asiasta riippuen lain tasolla, valtioneuvoston tai maa- ja metsätalousministeriön asetuksella tai ministeriön tai ELY -keskuksen hallintopäätöksellä. Käytännössä tämä johtaisi kankeaan ja hidasliikkeiseen päätöksentekoon, joka tuskin rohkaisee kalastusalueita kehittämään kestävän kalastuksen mukaista kalastuksen säätelyä.

Käyttö- ja hoitosuunnitelman sitovuutta halutaan esityksen mukaan vahvistaa niin, että mikäli kalastusalue ei toteuta sille vahvistettua suunnitelmaa, voi viranomainen evätä siltä avustuksia, joita pääsääntöisesti myönnetään suunnitelman toteuttamiseen.
Esitys on käsittämätön.
Suunnitelman toimeenpanosta vastaavat mietinnön mukaisesti osakaskunnat ja kalastusalue seuraa suunnitelman toteuttamista. Mikäli yksi tai useampi osakaskunta jättää suunnitelman toteuttamatta, rangaistaan kalastusaluetta! Lopputuloksena on, että kalastusalueella on entistä vähäisemmät edellytykset käyttö- ja hoitosuunnitelmansa toteuttamiseen.

Mietinnön mukaan käyttö- ja hoitosuunnitelmasta tulisi keskeinen kalakantojen käytön ja hoidon suunnittelun ja toteuttamisen väline ja kalastusalueesta keskeinen toimija. Niihin käytettäisiin valtaosa kalastuksen harrastajilta kerättävistä veroluonteisista maksuista, mutta käytännössä niiden merkitys kalastusalueen puuttuvien toimintavaltuuksien vuoksi jäisi vähäiseksi.

Lakiuudistuksessa tulee lisätä kalastusalueen toimintamahdollisuuksia siirtämällä kalastuksesta ja kalakantojen hoidosta päättäminen osakaskunnilta kalastusalueille. Tämä edellyttää kalastusoikeuden sisällön ja perustuslain omistusoikeuden suojan välisen suhteen tarkastelua osana kalastuslain kokonaisuudistusta.

Kalastusalueiden määrää pyritään esityksen mukaan vähentämään alle sadan esimerkiksi yhdistämisavustuksia käyttämällä. Esitys ei ota kantaa tavoitteena olevien alueiden rajausperusteista tai tavoiteltavista aluekokonaisuuksista.
Kalastusalueen jäsenkenttää tulisi lakiuudistuksessa laajentaa ja myös muiden kalastusalan toimijoiden kuin kalastusoikeuden haltijoiden osallistumismahdollisuuksia kalastusalueen päätöksentekoon tulisi parantaa

Lakiuudistuksessa kalastusalueen rajaukset tulee pääsääntöisesti tehdä vesienhoitoalueiden osa-alueiden (63 kpl) mukaisesti, jolloin kalastusalueiden määräksi tulisi runsaat 60. Kalakantojen ja vesialueiden hoidon yhteensovittaminen käyttö- ja hoitosuunnitelmien ja vesienhoidon suunnitelmien kautta parantaisi kalavesien hoidon edellytyksiä.
Ympäristöjärjestöille ja muille vesialueiden käyttöä ja suojelua edistämille järjestöille tulee antaa oikeus olla edustettuna kalastusalueen kokouksessa. Vapaa-ajankalastajien ja ammattikalastajien järjestöille tulee antaa mahdollisuus nimetä edustajansa kalastusalueen hallitukseen (kiintiöpaikat).

7. VAELLUSKALAT

 Vaelluskalakokonaisuuden käsittely työryhmässä jäi puutteelliseksi ja (tästäkin syystä) linjaukset siitä, mitä miten vaelluskalakantojen hoito lakiuudistuksessa on järjestettävä, ovat yleisluontoisia ja tulkinnanvaraisia. Esityksestä saa kuitenkin sen kuvan, että pääosa säätelystä perustuisi laissa annettaviin valtuussäännöksiin ja itse säätelystä määrättäisiin asetustasolla. Ottaen huomioon mietinnössä omaksutun kannan kalastusoikeuden sisällöstä ja oikeuden perustuslaillisesta suojasta, tuntuu epätodennäköiseltä, että vaelluskalakokonaisuudenkaan osalta rajoituksia voitaisiin asettaa asetustasolla.

Mahdollisimman suuri osa vaelluskalakantojen hoitoa ja käyttöä koskevasta säätelystä, kuten esimerkiksi nykyinen asetustasoinen lohen merikalastuksen säätely, tulee tehdä lakitasolla. Myös istukkaiden merkintävelvollisuudesta tulee säätää lailla.
Säätelyssä tulee huomioida se, että monet vaelluskaloista käsittävät useita erilaistuneita, elinvoimaisuudeltaan ja suojelutarpeeltaan erilaisia kantoja. Tämän vuoksi lain tulee mahdollistaa kantakohtainen kalastuksen säätely ja tarvittaessa kieltää useampaan kantaan yhtäaikaisesti ja samalla alueella kohdistuva sekakantakalastus.
Lisäksi laissa tulisi tarkistaa kalaväylän määritelmää niin, että väylä kattaa kalan luontaisen nousuväylän kokonaisuudessaan.

 8. KALASTUKSEN VALVONTA

Työryhmä on kalastuksen valvonnan osalta keskittynyt määrittämään ainoastaan kalastusrikkomukset. Asettamispäätöksessä on työryhmää kehotettu kiinnittämään erityistä huomiota kalataloutta sivuavaan kansalliseen lainsäädäntöön. Kuitenkin työryhmä loppuraportissaan toteaa useassa kohdassa, että asioita tulisi näiltä osin edelleen selvittää. Kalastuksen valvonnan keskeisimmässäkin asiassa työryhmä toteaa: "Kalastuksen valvojan valtuutukseen ja valtuuttajan velvollisuuksiin liittyvien säännösten jatkokehittämistarpeet tulisi selvittää".
Kalastuksen valvonnan osalta ongelmaksi muodostuu kalastusoikeuden tulkinta ahtaasti vuoden 1939 KO:n päätöksen mukaan siten, että vain kalastusoikeuden omistajalla on oikeus määrätä kalastuksesta. Työryhmän ehdottamalla toimintatavalla kalastuksen valvojalla ei ole oikeutta määrätä rangaistusmääräyksiä, vaan kalastuksenvalvojan rooli olisi vain viranomaista avustava. Kalastuslain muutoksen (270/2011) mukaan kalastuksen valvojien koulutusta lisätään ja valvojan tulee suorittaa hyväksytysti kalastuksenvalvojan koe. Valvojan luvan myöntää ja sitä valvoo elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus. Valvojasta tulee ammattitaitoinen. Koska kalastuksenvalvoja valvoo kalastuslain ja ELY-keskuksen vahvistaman käyttö- ja hoitosuunnitelman noudattamista, niin myös oikea valtuutuksen antaja on elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus.
Rikesakkolain 6 §:n mukaan rikesakon määrää poliisimies tai muu laissa säädettyä valvontaa suorittava virkamies. SVK:n mielestä kalastuksenvalvoja voi toimia säädettyä valvontaa suorittavana virkamiehenä, jolla on oikeus määrätä rikesakko.

LOPUKSI

Kalastuslain kokonaisuudistuksen mietintö jää pääosin keskeneräiseksi. Se esittää joukon linjauksia kalastuslain kokonaisuudistukselle, mutta jää suurelta osin luetteloksi selvityksistä, joita kokonaisuudistusta varten vielä tulisi tehdä. Työryhmän mietintöä voi pitää enemmänkin lakiuudistuksen väliraporttina kuin loppumietintönä. Siksi olisi syytä harkita lakiuudistuksen valmistelun jatkamista laajapohjaisessa työryhmässä, jonka tehtävänä on laatia esitys uudeksi kalastuslaiksi.

Ilkka Mäkelä
toiminnanjohtaja
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö



 
Powered by WebUpdate