24.03.2017 06:22
Jäsenille
  Etusivu >> Kalastus >> Kala- ja ympäristötoimikunnalta














 
 
 
 
 
 
KALA- JA YMPÄRISTÖTOIMIKUNNALTA

Istutuksille on paikkansa kalavesien hoidossa

Matti Kotakorpi ja Anssi Vainikka

Kalavesien hoidossa on vuosi vuodelta alettu enemmän korostamaan kalojen luontaisen lisääntymisen turvaamista ja sen edellytysten parantamista. Perinteisesti Suomessa heikon kalastuksen säätelyn ja ympäristön pilaamisen aiheuttamia ongelmia on pyritty paikkaamaan istuttamalla lisää kaloja, ja etenkin lohikalaistutukset tuottivatkin toiminnan alkuaikoina hyvää tulosta. Silloin ei kuitenkaan osattu odottaa, että istutustoiminta voisi johtaa luonnonkantojen kannalta haitallisiin tuloksiin ja että istutuksissa käytetyt, viljelylaitoksissa ylläpidetyt kalakannatkin vähitellen menettävät luonnossa pärjäämiseen vaadittavat ominaisuudet. Tehtyjen virheiden takia ei kuitenkaan kannata unohtaa, että oikein tehdyillä kalanistutuksilla voi olla keskeinen rooli kalastusmahdollisuuksien parantamisessa.

Lohikalasaaliit perustuvat useimmiten istutuksiin

Suomessa meritaimenkanta on jäljellä alkuperäisistä 60 joesta enää 11:a, ja luontaista lisääntymistä tapahtuu kalastettavaa kantaa ylläpitävästi vain Vantaanjoessa ja sen sivujoissa. Itämereen laskevista joista vain kahdessa, Tornionjoessa ja Simojoessa, on säilynyt alkuperäinen lohikanta. Järvilohen molemmat nousureitit, Pielisjoki ja Lieksanjoki, ovat padottuja eikä luontaista lisääntymistä ilman ihmisen apua enää tapahdu. Suurten vesistöjen elinvoimaisia järvitaimenkantoja on jäljellä Inarinjärven alueella ja Kuusamosta itään laskevassa Koutajoen vesistössä. Muiden järvivaelteisten taimenkantojen tila on heikko ja luontainen lisääntyminen olematonta tai se on ollut paikallisten taimenten varassa. Patoamiselta säästyneet taimenen kutualueet ovat suurelta osin huonossa kunnossa uittoperkausten ja vaillinaisten kunnostusten jäljiltä. Lisäksi tehokkaan kalastuksen vuoksi järvivaelluksen tehneitä istutusperäisiäkään taimenia ei riitä lisääntymään niille alueille, joissa kutualueet olisivat vielä kunnossa.


Selkämerellä napannut syönnöslohi toi hymyn nuoren kalamiehen kasvoille. Leikattu rasvaevä kertoo, että lohi oli peräisin istutuksista. Kuva: Janne Rautanen

Vapaa-ajankalastajan kannalta lohikalat ovat monin paikoin kuitenkin tavoitelluimpia saaliskaloja. Lohikalakannat ovat hyvä esimerkki istutuksiin perustuvasta kalastuksesta. Esimerkiksi Puulavesi Etelä-Savossa on suosittu lohikalakohde, jossa uistelijoiden saalislajeina ovat järvilohi, taimen ja nieriä. Näistä kaloista ainoastaan taimen lisääntyy Puulaveden alueella, mutta luonnonlisääntyminen ei riitä tuottamaan nykyisen kalastuspaineen vaatimaa smolttimäärää. Läsäkoskea pidetään merkittävimpänä Puulan taimenen lisääntymisalueena ja tutkimusten mukaan luonnonkaloja vaeltaa jokialueilta Puulalle korkeintaan muutamia kymmeniä tai hyvien lisääntymisvuosien jälkeen korkeintaan n. 500 yksilöä. Samaan aikaan Puulalle istutetaan vuosittain 15 000 - 25 000 vaelluskalan poikasta kalastusta varten. Ilman istutuksia Puulalta voisi kalastaa lähinnä haukea, ahventa ja jossain määrin kuhaa, joten istutusten voi todeta lisäävän suurten järvien kiinnostavuutta ja monipuolisuutta merkittävästi.

Ensi vuodesta (2017) alkaen istutettavat lohikalat täytyy merkitä rasvaeväleikkauksilla, joten istutettuihin lohikaloihin kohdistuva vapakalastus ei juurikaan lisää harvinaisten luonnonkalojen kalastuskuolevuutta. Verkkokalastuksen kannalta ongelma pienenee, jos kalastuksessa käytetään silmäharvuuksia, jotka takaavat myös luonnonkaloille mahdollisuuden saavuttaa lisääntymiskoon tai siirrytään pois lohikaloihin tietoisesti kohdistuvasta verkkokalastuksesta ajallisin ja paikallisin rajoituksin. Taimenistutusten vähentäminen ei välttämättä pienennä luonnonkalojen sivusaaliskuolevuutta, koska esimerkiksi siikaistutukset voivat lisätä verkkokalastusta ja luonnontaimenten sivusaaliskuolevuutta yhtä lailla. Virtavesikohteissa on normaalisti paremmat mahdollisuudet pelkästään luonnonkaloihin perustuvaan kalastukseen, mikäli huono vedenlaatu tai vesirakentaminen ei muodosta estettä poikastuotannolle ja koskeen on muodostunut vaeltamaton taimenkanta. Vaellustaimenten virtavesikalastusta Suomessa on tätä nykyä vain Inarinjärveen laskevissa joissa ja Kuusamon suurjoissa.

Haitalliset istutukset
Ajattelemattomilla istutuksilla voi olla monenlaisia haitallisia vaikutuksia. Istutettaessa uutta lajia ensimmäistä kertaa vesistöön, pitää aina hakea ELY-keskuksen lupa. 1.1.2016 voimaan tulleen uuden kalastuslain mukaan haitalliset istutukset on myös yksiselitteisesti kielletty. Esimerkiksi vieraan siika- tai kuhakannan istuttaminen voi heikentää paikallisiin oloihin sopeutuneen populaation elinkykyä ja tuottavuutta tai pahimmillaan hävittää sen risteytymisen myötä sukupuuttoon. Näin toimien on Suomesta hävitetty satoja siikakantoja, ja tiedetään Oulujärvessä uivan nykyään vain Vanajaveden kuhaa.

Vastoin suhteellisen laajalle levinnyttä uskomusta luontaisesti lisääntyvät kalakannat eivät tarvitse minkäänlaisia perimää kuvitellusti "rikastuttavia", todellisuudessa haitallisia istutuksia, vaan tärkeintä on turvata riittävän suuri luonnonkannan populaatiokoko kalastusrajoituksilla. Ongelmia muodostuu vasta, kun ollaan uhanalaisten taimenpopulaatioiden tilanteessa, jossa vuosittain enintään 10-20 paria kutee. Kutevia pareja pitäisi olla pienissäkin puroissa vähintään 50-100.

Myös kalastusta varten istutettavat taimenet ovat tutkitusti haitallisia, mikäli ne pääsevät kutemaan alkuperäistä kantaa olevien luonnonkalojen kanssa. Tästä syystä lähes kaikkialla muualla Suomessa paitsi Kainuussa (jossa käytetään yleisesti Rautalammin reitin taimenta) voidaan istutuksissa käyttää vain paikallisen alueen taimenkantaa. Rasvaeväleikatut kalat olisi yleensä järkevintä istuttaa suoraan järveen/mereen, jolloin ne eivät yhtä helposti lisäänny luonnonkalojen kanssa ristiin.

Vieraslajit ovat hyvä esimerkki haitallisista istutetuista lajeista. Ne voivat kilpailla alkuperäisten lajien kanssa. Puronieriä on hyvä esimerkki haitallisesta vieraslajista: puronieriä on monin paikoin syrjäyttänyt alkuperäisen ja kalataloudellisesti arvokkaamman taimenen purovesissä. Myös kirjolohi voi olla haitallinen etenkin istutettuna vesiin, joissa harvalukuinen harjus- tai taimenkanta kärsii sen mukanaan tuomasta kalastuspaineesta sekä mahdollisesta kudun häirinnästä.

Lampiin tai täysin rakennettuihin virtavesiin istutettuna kirjolohi-istutukset ovat todennäköisesti melko haitattomia. Karppi kykenee lisääntymään Suomessa vain erilaisten lämpövoimaloiden lämmittämissä vesissä, ja karppi-istutukset ovat nykytietämyksen mukaan Suomessa melko vaarattomia. Toki erittäin voimakas karppikanta voi vaikuttaa vesistön vedenlaatuun ja kasvillisuuden määrään, sekä kilpailun kautta muuhun kalalajistoon.

Karppi-istutukset ovat oikein toteutettuna vaarattomia ja usein myös hyvin tuottoisia.
Kuva: Juha Ojaharju


Ruokakalakasvatukseen jalostettu ja erittäin voimakkaasti laitostunut kirjolohi ei käytännössä pysty kasvamaan vesistöissämme, vaan kuolee istutusvuotta seuraavan vuoden kuluessa nälkään, ellei tule pyydetyksi. Jokainen kalastaja voikin omalta kohdallaan pohtia, onko mielekästä kalastaa kaloja, jotka on vapautettu syömäkelpoisina ja täysikasvuisina yksilöinä luonnonvesiin ainoastaan tarjoamaan huvitusta kalastajille. Kalastuskulttuurin kehittymisen kannalta on ongelmallista, että kalastajat tottuvat ottamaan pyyntikokoisena istutettuja kaloja ruoaksi paljon enemmän kuin vesistön ravintovarat pystyisivät normaalisti tuottamaan. Kirjolohet olisi mahdollista ottaa ruokakäyttöön suoraan kalanviljelylaitokselta, jolloin hävikki jäisi pienemmäksi.

Luonnonlisääntymisen kannalta toivottomissa virtavesikohteissa (esim. täysin rakennetut jokivesistöt) voisi olla mielekkäänpää istuttaa kirjolohien sijaan 2- tai 3-vuotiaita taimenia, joista edes osa jäisi kohdevesistöön kasvaakseen luonnon tarjoamin resurssein.


Pyyntikokoisten kirjolohien istuttaminen ei edistä maamme kalastuskulttuurin kehittymistä. Kuva: Juha Ojaharju

Tyypillisiä epäonnistumisia istutustoiminnassa:

-Kuhaistutukset liian kirkasvetisiin ja karuihin vesistöihin
-Istutukset vesiin, joissa luontainen lisääntyminen toimii ongelmitta
-Lohikalaistutukset järviin, joissa ei ole riittävän viileää, hapekasta ja pH:ltaan neutraalia vettä
-Istutuskeskeisyydestä johtuva alkuperäisten kalakantojen laiminlyönti ja istutuskalojen haitalliset vaikutukset luonnonkantoihin

Vastuulliset ja toimivat istutukset

Ensimmäinen edellytys istutusten onnistumiselle on, että istutukset perustuvat tutkittuun tietoon tai edes asiantuntijan arvioon. Valitettavan usein istutuslajit valikoidaan sen perusteella, mikä laji miellyttäisi parhaiten kalastajan makunystyröitä, eikä ajatella edes lajin elinmahdollisuuksia kyseisessä vesistössä. Vähänkin laajamittaisemmassa istutustoiminnassa taloudellista kannattavuutta pitäisi myös seurata. Tutkimusmenetelmiä istutusten tuloksellisuuden seuraamiseen löytyy runsaasti, ja toisaalta myös kalastajalla on tärkeä rooli kalamerkkien palauttamisessa. Palauttamatta jätetty kalamerkki johtaa ääritapauksessa istutusten lopettamiseen, jos vähäisen merkkipalautusprosentin päätellään tarkoittavan heikkoa istutustulosta.

Istutettu taimen on hieno kala, kunhan sen annetaan kasvaa riittävän suureksi. Kuva: Matti Kotakorpi

Istutusten onnistumiseen liittyy istukkaiden valitsemisen lisäksi myös teknisiä yksityiskohtia (esim. paikka, ajankohta, istukkaiden koko), jotka voivat olla ratkaisevan tärkeitä lopputuloksen kannalta. Luonnonravintolammikkokasvattajat usein esimerkiksi haluavat maksimoida istukkaista saatavan hinnan myymällä kalat mahdollisimman pitkinä loppusyksyllä, jolloin niiden kunto toisaalta on ravintopulan takia jo heikentynyt ja niiden mahdollisuudet selvitä istutusvedessä ensimmäisen talven yli ovat heikentyneet. Paljon parempi lopputulos saataisiin istuttamalla siiat ja kuhat jo syyskuussa (ja vaikka maksamalla reilusti lisähintaa viljelijälle), jolloin ne ehtivät vielä kasvamaan istutusvedessä ennen talvea.
Menestyksellinen istutustoiminta edellyttää hyvien ruohonjuuritason käytäntöjen lisäksi korkeatasoista tieteellistä tutkimusta ja uusia menetelmiä. Toisaalta esimerkiksi laitostumisesta johtuvaa istutusten tuoton heikkenemistä ei voida pysäyttää, jos kalastuksensäätelyn keinoin ei voida varmistaa riittävän emokalamäärän säästymistä kalastukselta.

Vapaa-ajankalastajan kannalta tärkeät istutukset

Vapaa-ajankalastajan näkökulmasta suurimpia menestyksiä ovat varmasti olleet kuhaistutukset, joilla on saatu luotua itsestään lisääntyviä kuhakantoja lähes kaikkiin suuriin järviimme, vaikkakin samalla on menetetty etenkin pilkkijöiden arvossa pitämiä hyviä ahvenkantoja. Taimenen ja (järvi-)lohen kalastaminen merellä ja järvillä on pitkään ollut keskeinen osa suomalaista kalastuskulttuuria, ja näiden osalta kalastus perustuu käytännössä täysin istutuksiin.
Merilohta ja -taimenta lukuun ottamatta nykyisten vapaiden virtavesien poikastuotantokapasiteetti on vaeltavien lohikalojen luonnontilassakin näiden lajien osalta niin rajallinen, että ilman istutuksia näitä lajeja ei voitaisi järvialueella kalastaa lainkaan nykymuotoisesti verkoin ja moottoriuisteluvenein, ja jokialueillakin kalastus perustuisi pitkälti tiukasti säädeltyyn valikoivaan kalastukseen.

Yhteenveto
Etenkin lohikalaistutuksilla on nyt ja tulevaisuudessa keskeinen merkitys kalastusmahdollisuuksien parantamisessa. Kuitenkin kalojen istuttamiseen liittyy ekologisia ongelmia ja taloudellisia riskejä, ja istuttaminen on suhteellisen kallista kalavesien hoitoa. Istutuksiin perustuva kalastus voi pyöriä taloudellisesti kannattavasti ja ekologisesti kestävästi vain, jos istutukset ovat tarkkaan harkittuja ja istutuskalojen kalastus on sovitettu luonnonkantojen ehdoilla. Toimiva istutuksiin perustuva kalastus edellyttää usein suhteellisen korkeita lupahintoja sekä lupatulojen riittävää kohdentamista istutuksiin.

Istutustoiminnassa on muistettava, että luontaisten lajien istutukset eivät toimi irrallaan alkuperäisistä luonnonkannoista. Tämän vuoksi istutustoiminnan ohessa on varmistettava, että vesistön luonnonvaraisten kalakantojen elinmahdollisuudet säilyvät, ja samalla tukevat istutustoiminnan vaatimaa emokalastojen uusimistarvetta. Vieraiden mutta alkuperäisten kalakantojen kanssa risteytyvien istukaskantojen käyttö on toivottavasti jäämässä menneisyyteen. Ekologisesti turvallisimpia ovat siikaistutukset siiattomiin vesiin, järvilohi-istutukset vesiin, joissa järvilohta ei esiinny alun perin ja kirjolohi-istutukset vesiin, joissa lohikalat eivät luontaisesti pystyisi elämään.



 
Powered by WebUpdate