27.03.2017 19:32
Jäsenille
  Etusivu >> Nuorten sivut >> Kalakaveri 2006-2010 >> Kalastuskoulut














 
 
 
 
 
 
KALASTUSKOULUT

Nykypäivänä harrastusmahdollisuudet ovat mitä moninaisimmat ja kalastus harrastuksena kilpailee harrastajista aivan kuten muutkin lajit. Perus ideana kalastuskoulujen järjestämiselle on tuottaa lapsille ja nuorille uimakoulujen ym. rinnalle myös kalastusharrastusta edistävää koulutusta. On paljon lapsia ja aikuisia, jotka tarvitsevat opastusta harrastamisen aloittamiseen. Kalastuskoulun järjestäminen voi olla juuri se ratkaiseva asia jolla saadaan "koukutettua" uusia harrastajia kalastuksen pariin.

 

Kalastuskoulu on helppo järjestää eikä välttämättä vaadi järjestäjältä suurtakaan ajallista uhrausta. Lyhyimmillään kalastuskoulun voi viedä lävitse viikon aikana, esim. 2 x 2 tunnin teoria jaksolla (mikä voi tapahtua myös iltaisin) sekä 1 x 3 tunnin kalastusjaksolla viikonloppuna. Kalastusjakson päätteeksi voi vielä opettaa kuinka saalis käsitellään, niin oppilaat osaavat jatkossa myös tämän tärkeän taidon.

Vaihtoehtoisesti kalastuskoulun voi myös järjestää kerran tai kaksi viikossa pidettäväksi koulutukseksi, mikä kestää useamman viikon ajan.

Kalastuskoulun voi toteuttaa myös ei kalastavien (esim. 4h, partio, seurakunta) järjestöjen leireillä. On paljon tahoja jotka ottavat tämän tyyppistä opetusta / koulutusta vastaan ilomielin. Muutenkin yhteistyö ei kalastavien tahojen kanssa, poikii monesti pitkäaikaista yhteistyötä josta on hyötyä molemmille osapuolille.

Kalastuskoulu on myös oivallinen tapa saada media kiinnostumaan kalastusseuran toiminnasta. Samalla kertaa voidaan mainostaa seuran toimintaa nuorille sekä aikuisille, jolloin uusien jäsenien saaminen helpottuu huomattavasti.

Kalastuskoulua ei tarvitse viedä korpeen, vaan sen voi toteuttaa jopa kaupunkien sydämessä. Koulu toimii aivan samaan tapaan kuin uimakoulut, ja vettähän meillä on lähes kaikkialla.

Seuraavassa käsitellään Kalakaveri- Hankkeen ja kalastusseurojen yhteistyössä järjestettyjen kalastuskoulujen kokemuksista ja siitä, mitä on syytä ottaa huomioon ennen kalastuskoulun aloittamista.

Ohjeet kalastuskoulun järjestämiseen löytyvät täältä:



 
Powered by WebUpdate