27.03.2017 15:48
Jäsenille
  Etusivu >> Nuorten sivut >> Lapsesta kalaan >> Lapsen kanssa siikaongelle














 
 
 
 
 
 
LAPSEN KANSSA SIIKAONGELLE

Siian onginta on kasvattanut suosiotaan viimeisen kymmenen vuoden aikana ja siitä on tullut jo suurten kalastajajoukkojen keväinen kalastusharrastus. Kalastusmuodoista se on varmaan leppoisin, sillä kalastaminen ei vaadi jatkuvasti aktiivista toimintaa, vaan aikaa jää luonnon tarkkailuun, kavereiden kanssa jutusteluun ja eväiden syöntiin.

Kouluikäisillä kalastus sujuu omatoimisesti jo pienen harjoittelun jälkeen. Pienempiä kalastajanalkuja sen sijaan voi hieman avustaa. Kuva: Janne Rautanen
Kouluikäisillä kalastus sujuu omatoimisesti jo pienen harjoittelun jälkeen. Pienempiä kalastajanalkuja sen sijaan voi hieman avustaa. Kuva: Janne Rautanen

Luontoelämykset ovat unohtumattomia

Lasten kanssa kalaan lähdettäessä on varattava riittävästi aikaa ja mukavaa tekemistä kalastuksen oheen. Siian onginnassa ei tarvita muuta kuin tavalliset heittokalastusvälineet, painoja ja koukkuja sekä tietenkin matoja syötiksi. Lapsille sopivat siikaongiksi erityisen hyvin 1-luokan tai Ultra kevyet heittovälineet. Niillä kalan ylösottaminen on mukavaa ja sopivan kevyttä.

Kalan rantautus on jännittävää puuhaa. Loivalle rannalle kala nousee tasaisesti vavalla vetämällä. Jyrkemmissä paikoissa kannatta käyttää haavia. Kuva: Janne Rautanen
Kalan rantautus on jännittävää puuhaa. Loivalle rannalle kala nousee tasaisesti vavalla vetämällä. Jyrkemmissä paikoissa kannatta käyttää haavia. Kuva: Janne Rautanen

Käytännössä kalastus tapahtuu heittämällä pohjaonki mereen pyyntiin, asettamalla vapa pystyyn kivenkoloon tai telineeseen ja odottamalla siian ottia. On jännää seurata, kun siika vie siimaa ja nielee syöttiä. Jännitys tiivistyy, kun vapa nostetaan pystyyn ja katsotaan, onko kala tarttunut. Myös kalan väsytys tarjoaa lapsille unohtumattomia elämyksiä, vaikka siika ei kauhea taistelija olekaan. Pienille lapsille pohjaongen heittäminen saattaa tuottaa vaikeuksia, joten aikuisen kannattaa avustaa siinä. Kalan väsytyksessä ja ylösotossa pienimmät tarvitsevat myös apua.

Hienoja kalastuskokemuksia saa pohjaongella myös sisävesillä. Vaikka siikavesiä ei lähistöltä löytyisikään, lahnojen, ahventen ja särkien kalastus tarjoaa samoja elämyksiä. Pohjaonginta heittokalastusvälinein lasketaan viehekalastukseksi, joten alle 18-vuotiaat saavat kalastaa yhdellä vavalla maksutta. Alle 65-vuotiaiden aikuisten tarvitsee maksaa valtion kalastuksenhoitomaksu sekä vesialueen omistajan lupa tai läänikohtainen viehekalastuslupa.

Saalis kruunaa onnistuneen kalapäivän. Kuva: Janne Rautanen
Saalis kruunaa onnistuneen kalapäivän. Kuva: Janne Rautanen

Kalastusta kauniina kevätpäivänä


Lasten kanssa kalaan lähdettäessä on otettava huomioon muutamia asioita. Siian kalastus on leppoisaa, joten aikaa kannattaa varata riittävästi. Todellinen unelmakeli on lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä huhti-toukokuussa. Aamut saattavat kuitenkin olla erittäin viileitä, joten mukaan on varattava riittävästi lämmintä vaatetta. Vesisateisina päivinä ei kannata kalaan edes lähteä.

Kalastuksen oheen kannattaa varata jotain kivaa tekemistä. Mukaan kannattaa eväiden lisäksi ottaa vaikkapa joku kiva peli tai luontokirja, josta voi lukea mielenkiintoisia juttuja vedessä, maalla ja ilmassa näkyvistä eläimistä. Erityisesti kaloista ja linnuista löytyy mielenkiintoista kerrottavaa. Usein lapsille riittää aikuiselta saatu huomio ja yhteinen aika, johon arjen ohessa on usein liian vähän aikaa. Myös perheen äideille keväinen kalastus tarjoaa elämyksiä ja aurinkoa. Oman mielenkiinnon kalastukseen tuovat matkat kalapaikoille ja paikkojen vaihtaminen. Uudessa paikassa aina jännittää, alkaako kala syödä vai ei. Myös kalojen perkaus ja ruoaksi laittaminen on mielekästä. Kalaa voi valmistaa myös luonnossa.

Mikäli kalastukseen on käytettävissä vene, leppoisa veneily saaristossa kruunaa kalapäivän. Mikäli saalista ei tule ja lapset pitkästyvät, kannattaa lähteä kotiin ja tulla toisen kerran uudestaan. Tärkeintä on jättää lapselle positiivinen muisto kalaretkestä.

Hyvät eväät pitävät mielen pirteänä. Kuva: Janne Rautanen
Hyvät eväät pitävät mielen pirteänä. Kuva: Janne Rautanen

Kalan saaminen on kivointa


Tuon vastauksen sain kysyessäni omilta lapsiltani heidän kokemuksiaan siian onginnasta. Sama vastus pätee lähes aina, kun lapsia viedään kalaan. Mikäli saalista ei tule, aika käy pitkäksi. Siian onginnassa päivän saattavat pelastaa onginnan oheistuotteena tulevat särjet ja ahvenet. Niidenkin pyytäminen tuo sisältöä kalapäivään. Vuoden takaiselta siikareissulta kalojen saamisen lisäksi oli lasten mieleen jäänyt kuolleen merilokin jäännökset, eväiden syönti ja kiipeily puissa. Yhteenvetona oli, että todella kivaa oli. Heti perään seurasi kysymys:
"Milloin mennään uudestaan?"
Eiköhän reissu uusita huhtikuussa, kun mereltä lähtevät jäät.

Janne Rautanen



 
Powered by WebUpdate