Ei kala merestä kalastamalla lopu, vai loppuuko?

Kalavesillä törmää edelleen näkemyksiin, etteivät kalat kalastamalla lopu tai ettei omalla toiminnalla ole mitään merkitystä kalakannan kannalta. Tällaisilla näkemyksillä perustellaan niin alamittaisten kalojen ottamista vastoin kalastuslain määräyksiä kuin lihalaatikoiden kanssa kalassa kulkemista ja suvun ja kyläkunnan kalassa pitämistä. Kun teerimetsällä liikkuva metsästäjä voi huonona lintusyksynä omin silmin havainnoida, ettei kanta ole metsästämistä kestävällä tasolla, puhutaan kalassa heikon saaliin hetkellä huonosta syönnistä ja syytetään milloin merimetsoja ja milloin verkko- tai ammattikalastajia.

Huono esimerkki uistelukisan saaliista  Kuva: Anssi Vainikka

Meret ovat ehtymätön luonnonvara – vääräksi osoitettu myytti

Maailman merillä todellisuuteen ollaan jo havahduttu: valtavia merikalakantoja on pyydetty niin, ettei niiden kaupallinen kalastus enää ole mahdollista, koska kannat eivät ole toipuneet ylikalastuksesta. Kuuluisampana esimerkkinä tästä on Luoteis-Atlantin joskus maailman suurin yksittäinen turskakanta.
Toisaalta merikalastuksessa kalakantojen kokoa arvioidaan Kansainvälisen Merentutkimusneuvoston ICES:ksen ja muiden järjestöjen toimesta säännöllisin väliajoin ja poliittisen prosessin lopputuloksena asetetaan kiintiö siitä kuinka iso osa kannasta voidaan kussakin tilanteessa kalastaa.

Aika kultaa muistot

Sisävesillä puhutaan niin sanotusta näkymättömästä romahduksesta.
Koska sisävesikalakantojen tilaa ei tieteellisesti seurata eikä mitään kalastuskiintiöitä ole, ei kalakannan kehityksestä ole tietoa, jonka voisi vain jostakin painetusta artikkelista tai raportista tarkistaa. Aika kultaa muistot, eikä nykyinen sukupolvi osaa kuvitellakaan enää tilannetta, joka vallitsi yhden tai kaksi sukupolvea sitten. Kuka osaa kuvitella, minkälaisia lohijokia esimerkiksi on menetetty vesivoimalle ja millaisia kaloja tutuissa järvissä on uinut sata vuotta sitten. Toisaalta kalamies on aina mestari löytämään kalat, ja koska useat kalat parveutuvat tai hakeutuvat parhaille ravinto yms. paikoille, ei kalojen tiheys parhailla kalapaikoilla vähene ennen kuin kalakanta todella on harventunut kriittisesti. Tämän takia täytyy ymmärtää muutama perusasia, jotta voi itse uskoa todeksi sen, että kalastus todella vaikuttaa kalakantoihin.

Ruunaa, Siikakoski  Kuva: Anssi Vainikka

Yleinen harha kalakantojen kääpiöitymisestä

Useasti kuulee ihmetteleviä kommentteja siitä, miten kalat ovat nykyään paljon pienempiä kuin ennen. Ja koska esimerkiksi alamittaisia kuhia tulee kalareissulla paljon enemmän kuin mitat täyttäviä, ajatellaan, että kuhakanta on kääpiöitynyt. Niin kauan kuin ei ole suoraan näyttöä, että kuhien kasvu on hidastunut, ei näin voida väittää eikä kannata edes olettaa. Kun kaloja pyydetään tehokkaasti, pienten yksilöiden suhteellinen lukumäärä yksinkertaisesti kasvaa, koska yhä harvempi kala ehtii kasvaa isoksi asti. Tämän ymmärtäminen vaatiin vain hieman mielikuvituksen käyttöä ja tietoa siitä, että pienestä kalasta tulee aikanaan iso. Toisin sanoen kalastuksen ei tarvitse kohdistua isoihin yksilöihin, jotta isot kalat loppuvat: pieniä tai useimmiten juuri alamitan täyttäviä kaloja tarvitsee vain pyytää riittävän tehokkaasti!

Tiedonpuute kalastuksen säätelyn ongelmana

On toki mahdollista, että tietyissä tilanteissa kalojen lisääntyminen onnistuu niin hyvin – tai kaloja istutetaan niin paljon, että ravinnosta tulee kasvua rajoittava tekijä. Mikään vesistö ei toki tuota enempää kalaa kuin kaloille sopivaa ruokaa: olkoon se sitten eläinplanktonia, pohjaeläimiä, muikkua ja kuoretta tai särkikalaa. Kalojen kasvu suurissa tiheyksissä hidastuu ja tällaisessa tilanteessa kalat usein myös tulevat sukukypsiksi suhteellisen pienikokoisina. Tällaisessa tilanteessa olisi perusteltua laskea alamittaa tai tehostaa kalastusta, kunnes kalakannan kasvu palautuisi nopeammaksi.
Useimmiten olisikin monin verroin mielekkäämpää käyttää kalastusluvista saatu tuotto kalojen kasvunopeuden seurantaan eli toisin sanoen säännöllisten ikämääritysten tekemiseen erikokoisista kaloista kuin lähteä suin päin tielle, jossa alamittaa lasketaan ja siitä seuraavaa ylikalastusta paikataan heikosti tuottavilla istuksilla. On tosiasia, että kalakannat tuottavat kalaa pyydettäväksi täysin ilmaiseksi ja usein rahan parasta käyttöä olisi valvoa kalastusta, alamittojen noudattamista ja seurata kalakantojen kehitystä. Tutkimustieto pitäisi nähdä vähintään yhtä arvokkaana kuin istukkaat: ehkä oppia voisi ottaa Uudesta Seelannista, jossa kalastusluvilla ylläpidetään jopa vesistökohtaista tutkimustoimintaa, ja tutkijat huolehtivat, että kalastusmahdollisuudet säilyvät mahdollisimman hyvinä.

Yleiskalastusoikeuteen perustuvan pilkinnän vaikutukset

Kalojen pieneen kokoon liittyy pilkkijöille vaikeasti myönnettävä asia: useimmat rajallisten alueiden ahvenkannat harventuvat tehokkaan pilkkimisen myötä ja harventuminen tarkoittaa nimenomaan isojen kalojen loppumista. Tämä harventuminen ei tapahdu siksi, että pilkillä saataisiin nimenomaan isoja kaloja, vaan siksi, että kalat pyydetään pois ennen kuin ne ehtivät kasvaa isoiksi.
Kun hyvä ahvenvuosiluokka on saatu harvennettua ja pienten ahventen suhteellinen osuus lisääntyy, tehdään helposti ylläolevan kaltainen virhepäätelmä, että ahvenkanta olisi kääpiöitymässä. Pahimmillaan kalastuspainetta lisätään sen toivossa, että harventuneessa kannassa kalat kasvaisivat nopeammin. Kasvu toki voikin nopeutua, mutta isojen yksilöiden lukumäärä ei kasva, koska ne pyydetään pois. Tämän vuoksi ennen ”hoitokalastukseen” ryhtymistä on oltava tiedossa, että ahventen kasvu todella on hidastunut eikä se johdu esimerkiksi kilpailevan lajin kuten kuhan runsastumisesta. Ahventen hoitokalastus ei varmasti tuo isoja ahvenia takaisin kuhaveteen, mutta varmistaa toki sen, että kuhilla on entistä vähemmän syötävää.
On tosin selvää, ettei tämäkään päde aina, ja on vesiä, joissa on niin paljon pientä ahventa, ettei useillakaan pilkkikilpailuilla saada merkittävää lovea tällaiseen kantaan. Jotta selvyys saataisiin, tarvittaisiin taas ikämäärityksiä ahvenista. Miksi kalanpoikasia on helpompi ostaa kuin iänmäärityspalveluja?

Rannikkoalueiden ahventen kutupaikat

Selvimmin pilkkijät vaikuttavat kalakantojen kehitykseen rannikkoalueen kutupaikoilla. Pohjanmaan rannikolla ahvenet kerääntyvät laajoilta alueilta kutemaan pieniin fladoihin ja sisälahtiin. Suuret kalamäärät houkuttelevat totta kai myös kalamiehiä ja monet kutualueet ovatkin keväisin pilkkimiesten kansoittamia. Valitettavan moni pilkkimies on kutualueille suunnatessaan varustautunut lihalaatikolla; kun kalaa on kerrankin saatavilla, niin sitä otetaan sitten paljon. Eihän yksi 10 kg toki kalakantaa romahduta, mutta kun kalastajat tekevät kevään mittaan yhteensä tuhat reissua, niin 10 tonnin lovi tuntuu kyllä isossakin ahvenkannassa!
Tästä on valitettavasti ollut seurauksena se, että etenkin kaikkein suosituimmilla kevätpilkkialueilla ahven on selvästi vähentynyt. Koska ahvenet kokoontuvat kuteman suurilta vesialueilta, heijastuu kutualueella tapahtuva kalojen poisto hyvin laajalle alueelle ja jos kalastuspaine ei vähene pienenneen kannan vuoksi tai joskus jopa päinvastoin kasvaa, voidaan rajoittamattomalla kalastuksella saada pitkäaikainen lasku ahvenkannan tuottavuuteen. Suositeltavaa olisi tarkkaan miettiä kuinka paljon ja minkä kokoista oikeasti tarvitsee ja päästää kaikki tarpeettomat ja mieluusti myös pannulle liian karkeat, kalat lisääntymään. Kutulahdilla ei olla kalastamassa kilpaa!

Kalastettu vesi ei ole koskaan luonnontilainen vesi

Toki luonnontilainen vesistö on aina vääränlainen vertauskohta kalastetulle vedelle, koska on hyväksyttävä, että kalastuksen myötä varsinkin isojen ja vanhojen kalojen lukumäärä vähenee aina. Tämä on helppo uskoa, jos joskus pääsee kalastamaan rajavyöhykkeelle tai muulle alueelle, jossa kalastus on pääsääntöisesti kielletty. Lisäksi mitä voimakkaampaa kalastus on, sitä turhempaa on säätää kaloille ylämittoja tai vaatia isojen kalojen vapaaehtoista vapauttamista, koska kaloja ei yksinkertaisesti selviä ylämittaan asti.

Vapaa-ajan kalastus uhkaa harvoin kalakantojen olemassaoloa

Usein ei onneksi ole pelkoa, että vapaa-ajankalastus uhkaisi tappaa jonkin kannan kokonaan sukupuuttoon, vaikka toki sekin on rajallisen kokoisissa vesistöissä mahdollista jopa pelkkää mato-onkea käyttäen. Esimerkiksi RKTL:n ja Oulun yliopiston kesällä 2012 tehdyissä ongintakokeissa 400 m2 maalammista saatiin ongittua käytännössä kaikki niihin istutetut ahvenet. Kokeellisessa perhokalastustilanteessa, jossa yhtä taimenta kohti kalastettiin 4,3 minuuttia, saatiin saaliiksi 20 % kaloista vastaavista altaista. Entä, kun kalastuspaine on tunteja istukasta kohden kuten monilla Keski-Suomen korttikoskilla?
Verkkokalastuksen tehokkuutta puolestaan on tutkittu tilanteissa, joissa vesistöön levinnyt vieraslaji on haluttu hävittää. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa selvitettiin eräässä tutkimuksessa voidaanko verkoilla hävittää puronieriäkanta kokonaan 1,6 hehtaarin kokoisesta ja 6 metrin syvyisestä lammesta. 108 verkkoyön jälkeen järvestä ei todettu löytyvän enää yhtään nieriää ja tutkijat totesivat verkoilla olevan mahdollista tyhjentää täysin 15-20% Sierra-Nevadan alueen vuoristojärvistä. Valitettavasti tulos pätee myös esimerkiksi Lapin rautujärviin.

Kalojen sukupuutolla pelottelun sijaan tulisi keskittyä kalavesien tuottavuuden maksimointiin

Ääriesimerkeistä huolimatta keskustelussa tulisi keskittyä kalavesien tuoton maksimointiin ja kasvun ylikalastuksen minimointiin. Kasvun ylikalastuksesta puhutaan, kun kalat pyydetään niin pienikokoisina, että kilomääräistä saalista saadaan vähemmän kuin voitaisiin. Näin ollen alamittasäätely tulisi nähdä yhteisenä etuna ja kaikki alamittaisia kaloja ottavat varkaina, jotka syövät yhteisestä kakusta.
Viime vuosina positiivista kehitystä on tapahtunut alamittojen suhteen: niin kuhan kuin eri taimenmuotojen alamittaa on nostettu ja vesistökohtaiset saaliit ovat monin paikoin tämän myötä parantuneet. Kalastaja on valitettavasti kuitenkin kovin lyhytnäköinen. Kun 1990-luvun lämpiminä kesinä syntyi vahvoja kuhavuosiluokkia ja kuhaa on viime vuosina riittänyt kaikilla pyyntimuodoilla pyytäville, ollaan tuudittauduttu siihen, että tilanne on jatkuvasti hyvä.

Kuhan mittausta  Kuva: Anssi Vainikka

Pohjois-Karjalassa on tapahtunut jopa täysin takaperoista kehitystä ja kuhan alamittaa on laskettu Pielisen ja Ruunaan kalastusalueilla. Kun matalan alamitan turvin vain muutama prosentti vuosiluokasta pääsee koskaan lisääntymään ja jos luonto tarjoaa useamman viileän kesän peräkkäin, käykin niin, että kuhaa ei juuri ole pyydettäväksi 5-8 vuotta kylmän jakson jälkeen. Lyhytnäköisen kalastuksen säätelyn vaikutuksia kuhakantoihin päästään näkemään vuosina 2016-2019: mielenkiintoista on nähdä miten kuhakanta reagoi 45 cm alamitan järvillä verrattuna 37 cm alamitan järviin. Korkeamman alamitan myötä kaloja riittää lisääntymään, vaikka kylmiä kesiä tulisikin, ja ennusteen mukaan kylmät kesät eivät yhtälailla heilauta kalakantaa tai saaliita, kun alamitta on riittävän korkea.

Istutusten ikuinen ongelmallisuus

Suomessa tuudittaudutaan siihen, että jos kalaa pyydetään enemmän kuin kalat lisääntyvät, voidaan istutuksilla paikata huonon kalastuksen säätelyn aiheuttamat puutteet. Mutta onko kenenkään etu, että keskimäärin 1000 kuhaistukasta tuottaa 10 kg saalista? Nykyiset geneettiset tutkimusmenetelmän ovat myös paljastaneet karuja totuuksia istutusten seurauksista. Kuinka moni tietää, että Oulujärvessä ui tätä nykyä Vanajaveden kuhaa? Tai kuinka moni tietää, että vaikka taimenta istutetaan 40-50 vuotta johonkin koskeen, istukkaista ei välttämättä jää alueelle pitkällä tähtäimellä pienintäkään jälkeä, koska istukkaat eivät yksinkertaisesti lisäänny ja jos istutukset lopetetaan, häviää taimen, kun viimeiset istukkaat on pyydetty. On myös todettu, että pahimmassa mahdollisessa tapauksessa vieraan vesistön villien kalojen istutetut jälkeläiset onnistuvat lisääntymisessään ja risteytyvät paikallisen kannan kanssa. Seurauksena on, että alkuperäisen kannan elinkyky laskee merkittävästi, koska vieras kanta ei ole sopeutunut paikallisiin olosuhteisiin.

Kaupallisten kalastuskohteiden eriyttäminen luonnonkalakohteista

Toki on myönnettävä, että ilman istutuksia ei voisi olla myöskään korttikoskia. Mikään koskivesi ei yksinkertaisesti ylläpidä taimenia niin paljoa, että niitä voitaisiin poistaa koskesta sellaisia määriä, että edes joka kymmenes kalastaja voisi viedä kalan kotiin. Siksi tarvitaan istutusten kohdistamista tietyille vesille, jotka varataan keinotekoisesti ylläpidettyä kaupallista vapakalastusta varten ja kohteita, joissa pyritään luonnon ehdoin vahvistamaan ja hyödyntämään luonnossa lisääntyvää kalakantaa. Istuksia voidaan tehdä myös luonnonkalakannan tukemiseksi, mutta tällöin istukkaat tulisi aina tuottaa kohdevesistön emokaloista ja merkitä niin, että kalastus voisi kohdistua istukkaisiin.

Kainuun Ekokosket – Kynäkoski  Kuva: Anssi Vainikka

Edes C&R-kalastus ei ratkaise ongelmia, koska asiallisessakin pyydä- ja päästä -kalastuksessa 0-5% kaloista voi menehtyä pyynnin aiheuttamaan stressiin eikä yhtä kalayksilöä voida eettisesti koukuttaa kymmeniä kertoja. Kestäviä ratkaisuja voi syntyä Kainuun Ekokoskien kalastuksen säätelyjärjestelyin: taimenelle asetettu 60 cm alamitta takaa huikeat mahdollisuudet hyvän kokoisten kalojen C&R-kalastukseen ja kalojen lisääntymiseen, kun taas isot jo lisääntyneet yksilöt voidaan pahasti kiinni jäädessään siirtää ruokapöytään. Ehkäpä 1,5 kg saaliskalan keskipainosta voisi tulla standardi mullakin koskivesillä, kun kalastuksen säätely järjestettäisiin sekä kalastajan että kalan edun mukaisesti!

Kala- ja ympäristötoimikunnan puolesta,
Anssi Vainikka & Juha Ojaharju
Julkaistu alunperin 2.5.2017