Hopearuutana
Carassius gibelio
Hopearuutana on tulokaslaji, joka valtaa itselleen kovaa vauhtia lisää elintilaa ja sellaisista paikoista, että kalan voi arvioida tulleen jäädäkseen. Siinä missä ruutana yleensä häviää kamppailut muille lajeille ja joutuu tyytymään lampiin, joissa muut eivät pärjää, hopearuutana voi syrjäyttää lajin toisensa jälkeen.
Tuntomerkit
Kookasta hopearuutanaa voi hetken pysähtyä katselemaan, että minkäs sortin karppeja kala mahtaa olla. Eikä havainto kaukana olekaan, sillä englanniksi kala tunnetaan nimellä “prussian carp”. Oman kielikulttuurimme karpista kalan erottaa nopeasti kuitenkin siitä, että viiksisäikeet puuttuvat.
Sen jälkeen pitää keksiä onko kyseessä ruutana vai hopearuutana. Jos tietää mitä vesistössä on, kalan tunnistaa, sillä yleensä siinä on jompaa tai kumpaa. Jos asiasta ei ole vihiä, ensimmäiseksi voi tarkastella väriä. Hopearuutana on yleensä usein kupariin taittavaa ruutanaa vaaleampi, vaikkei nimestään huolimatta silti aina niinkään hopean- kuin vaalean messingin värinen.
Tämäkään todisteaineisto ei silti välttämättä riitä, sillä samean veden ruutana voi olla aivan saman sävyn messinkikylkinen kuin hopearuutana. Varmin tunnistus löytyy pintaa syvemmältä, vatsaontelon kalvoista. Ne ovat hopearuutanalla tummat ja ruutanalla vaaleat.
Ravinto
Eläinplankton, pohjaeläimet ja vesikasvit. Toisin sanoen surviaissääsken ja päiväkorennon toukat sekä vesikirput ovat hopearuutanan einestä.
Levinneisyys ja elinympäristö
Hopearuutana elää Kaspianmeren pohjoisosan, Mustameren eteläosan ja Saksan länsirajan välisellä alueella. Alueen pohjoinen reuna liippaa mukaansa aivan eteläisimmän Suomen. Viron rannikon kaislalahtivyöhyke on aika lailla hopearuutanan vallassa ja sama kehitys on käynnissä Suomenlahden ja Saaristomeren rehevissä jokisuistoissa.
Etelä-Suomessa kalaa on jotenkin päätynyt useisiin, erityisesti rehevöityneisiin hiekkakuoppalampiin, joissa kannat voivat yleensä hyvin ja runsaslukuisina.
Kasvu ja lisääntyminen
Hopearuutanan tehokasta lisääntymistä selittää se, että osa kannoista on pelkkiä triploideja naarasparvia. Niiden laskeman mädin alkionkehitys käynnistyy muiden särkikalalajien koiraiden maidin avulla. Tällä tavoin se syrjäyttää helposti ruutanan, jonka koiras on hopearuutananaaraan yleisin kutukumppani.
Annoskutijana se voi onnistua hyödyntämään muitakin kaloja, vaikka onneksi sentään useimmat täkäläiset särkikalat ehtivät kutea ennen hopearuutanaa, joka vaatii kudulleen 16-20 asteen lämpötilan. Jotkut hopearuutanakannat lisääntyvät kuitenkin normaalisti oman lajinsa naaraiden ja koiraiden kesken.
Hopearuutana voi elää jopa 30-vuotiaaksi ja nelikiloiseksi. Viisivuotiaana kalalla on mittaa 20-25 cm ja kymmenvuotiaana nelisenkymmentä senttiä.
Vapakalastajan hopearuutana
Hopearuutana ei ole kovin tavallinen onkisaalis merenlahdissa, vaikka joissain niistä sitä rutkasti onkin. Sopivat lahdet ovat niin reheviä, että niitä pitäisi onkia veneestä. Ja harva, kellä vene on, sitä hopearuutanan pyyntiin malttaa käyttää.
Lajipinnakalat ongitaankin yleensä lammista, joihin hopearuutanaa syystä tai toisesta on päätynyt. Etelä-Suomesta hopearuutanalampia löytyy joka tapauksessa useita, idästä länteen. Useimmat lammet ovat vanhoja hiekkakuoppia ja niiden kirkkaasta vedestä kalat on kesäkuumalla varsin helppo bongata ja kaloja voi olla paljon. Jos tilanne on tämä ja kaloja on monen kokoisia, kalan saamatta jättäminen, esimerkiksi karpin toivossa, on suurempi taito kuin sen saaminen.
Joissain lammissa kannat ovat harvempia, eivätkä kalat ole näytillä. Kalojen koosta ja vuodenajasta riippuu niiden saatavuus. Viisas onkija odottaa kesää, vähintään toukokuun puoltaväliä, ja testaa, minkä kokoisilla välineillä kaloja pitää lähestyä.
Kämmenen kokoiset kalat saa helposti, mutta jos yksilöt ovat hyvin pieniä, pyynnin pitää olla hienovaraista pikkukalapyyntiä. Vapoja kannattaa olla eripituisia, jos ei tiedä, missä kalat lammessa lymyävät. Koukku kalojen koosta riippuen 10-28. Mato tai toukka kelpaa kaloille koosta riippumatta, eikä niitä voi maissinjyvälläkään saaliista karsia.