Puronieriä
Salvelinus fontinalis
Vieraslajit eivät ole alkuperäislajeja mahdollisesti syrjäyttävän vaikutuksensa vuoksi kovin hyvässä huudossa nykyisin, mutta toisin ajattelivat kenties Amerikkaan muuttaneet maailmanvalloittaja-esivanhempamme, jotka halusivat jakaa upeinta uutta luontoaan myös koto-Suomeen jääneille kuomille. Puronieriässä kieltämättä on kalojen fasaania, niin upeita värejä kalassa voi ihailla ja kala löysi tiensä Suomeen ensimmäisen kerran jo vuonna 1895.
Tuntomerkit
Puronieriän voi sekoittaa ulkonäön perusteella nieriään tai harmaanieriään. Kaikilla on oliivinvihertävä olemus ja valkoiset vatsanpuoleisten evien reunat. Erot on haettava muualta, kuten punaisesta, kutuvärisestä vatsasta syksyllä ja talvella. Mutta se on vain koiraan tuntomerkki, eikä sillä saada luetuksi syrjään kuin harmaanieriä. Pitää katsoa selkäpuolta.
Selkäpuoli on nieriällä harmonisen tasavärinen, vain haaleita ja harvalukuisia pilkkuja voi esiintyä. Puronieriällä ja harmaanieriällä selkä on kirjailtu kontrastikkain, hieman haukimaisin kuvioin.
Harmaanieriän saa pelattua määrittelystä selän jälkeen pois tarkistamalla selkäevä, sekä kyljen alempi puolisko: puronieriällä selkäeväkin on kirjailtu samalla haukikuosilla, harmaanieriällä ei. Sillä on puolestaan kyljen alempikin puolisko haukikuosissa, siinä missä puronieriän kuosi muuttuu pilkulliseksi, usein vähän kututaimenen pilkutusta vastaavaksi. Yksinkertaista!
Ravinto
Puronieriä elää virtavesien pienehkön lohikalan tapaan ja syö hyönteisiä pinnasta, äyriäisiä sekä erilaisia matoja ja toukkia, joita vesi tarjoilee. Sekä kasvaessaan myös pikkukaloja. Puronieriästä on täysiveriseksi petokalaksi, mikäli ympäristö sen sallii. Eräässä lähdepohjaisessa, virtaavassa lammessa pieneliöstöä hallitsee eräs vesisiiralaji, johon lammen puronieriä on muun ravinnon vähälukuisuutta ehdollistunut.
Levinneisyys ja elinympäristö
Alunperin puronieriää tavataan Kanadassa Suurten Järvien, Hudsoninlahden ja Atlantin rajaamalla alueella, sekä bumerangin muotoisella alueella, joka jää Seattlen ja Suuren Suolajärven väliin (Great Salt Lake). Suomi ei ole ainoa eurooppalainen maa, jonne amerikanserkkujen kaloja on tuotu, puronieriä on saanut evänsijaa laikuittain sieltä täältä ympäri Eurooppaa.
Suomessa ensimmäinen istutuserä epäonnistui, ilmeisesti huonosti valittujen istutusvesien vuoksi. 1960-luvulla touhuun tartuttiin uudelleen, eikä ollut viisastuttu yhtään muun kuin vesien suhteen, joihin kalat saatiin istutetuksi niin, että pysyvät.
Kala viihtyy kirkasvetisissä lähdepohjaisissa vesissä, varsinkin virtavesissä, joissa se hakeutuu mielellään pieniin sivupuroihin, epäilemättä veden viileyden vuoksi. Niissä sen on havaittu olevan kyllin aggressiivinen karkottaakseen alkuperäiset taimenen paikalliset kannat muualle.
Kasvu ja lisääntyminen
Monet tuntevat puronieriän ainoastaan “tammukan kokoisena” kalana, mutta Suomestakin on saatu yli kahden kilon yksilöitä, ja Kanadasta tunnetaan yli kuuden kilonkin kaloja. Suuriksi kasvavat kalat elävät järvissä ja omaksuvat niissä nieriämäiset elintavat. Suomeen tehdyissä istutuksissa virtaveden ja sopivan järven yhtälö ei ilmeisesti oikein toteudu.
Nieriäksi puronieriä on hyvässä ravintotilanteessa nopeakasvuinen ja suhteellisen lyhytikäinen, vain noin 6-7 vuotta.
Vapakalastajan puronieriä
Puronieriän saa houkuteltua koukkuunsa vuolaastikin virtaavasta purosta helpoimmin mato-ongella, mikäli onkiminen vain on virtapaikassa sallittua. Muuten perholla, jos oja on kovin pieni, tai kalat.
Eräästä tunnetusta lammesta sen voi pilkkiä mormyskalla, toukalla tai madolla höystettynä, tai pienellä perholla. Tai onkia ja perhokalastaa kesällä. Isompia, useampisatagrammaisia yksilöitä voi pyydystää virrasta kuten lohikaloja niistä pyydetään, perhoilla, lipoilla tai bladeilla. Perinteisen kanadalaisen purokulttuurin mukaan kaloja ongitaan kivenhuopeista kohottomalla mato-ongella, jolla matoa saa pudoteltua kiven koloihin koho-onkea tehokkaammin.