Seipi

Seipi, Luciscus leuciscus

Maamme vesissä elää kolme Leuciscus-sukuun kuuluvaa lajia; seipi, säyne ja turpa. Seipi on näistä selvästi pienikokoisin. Käytökseltään seipi on paljon isompien sukulaistensa kaltainen. Se viihtyy hapekkaissa virtaavissa vesissä ja iskee hanakasti myös isompaan syöttiin. Onkiminen ja perhokalastus ovat varmimmat tavat tavoittaa seipi. Hyviä onkisyöttejä seiville ovat madot ja katkarapu. Siiman päässä seipi antaa kokoonsa nähden kovan vastuksen.

Tuntomerkit
Seipi on ulkonäöltään sukulaistensa säyneen ja turvan sekä myös särjen näköinen, ei kuitenkaan siinä määrin, etteikö lajintunnistus olisi helppoa. Seipillä on matala sukkulamainen ruumis, pieni suu sekä melko selkeä kuono. Tottunut silmä tunnistaa seipin jo heti sen yleisolemuksen perusteella. Seipillä on 48 – 53 kylkiviivan suomua, säyneellä niitä on 53-61.

Ravinto
Seipin ruokavalion perustan muodostavat hyönteiset, etenkin vesiperhoset, päiväkorennot ja surviaissääsket. Ruokalistalla on myös nilviäisiä, äyriäisiä, matoja. Isokokoisimmat seipit syövät myös pieniä kaloja.

Levinneisyys
Seipillä on säyneen tavoin eurooppalainen ja aasialainen levinneisyys. Suomessa sitä tavataan koko rannikkoalueella, jossa se nousee jokiin kutemaan. Sisämaassa seipiä on pääasiassa Pohjois- ja Itä-Suomessa. Aivan pohjoisimmasta Suomesta se puuttuu.

Kasvu
Etelä-Suomen seipit kasvavat 20 sentin pituuteen noin viidessä vuodessa, pohjoisessa tähän menee pari vuotta kauemmin. Iän myötä kasvunopeus hidastuu selvästi. Vanhin maastamme tavattu seipi oli 12-vuotias, mutta se elää todennäköisesti kauemmin, etenkin pohjoisessa. Tämänhetkinen Suomen ennätysseipi saatiin Kotkasta. Sen paino oli 193 grammaa.