Perhokalastus

Perhokalastus on suositumpaa kuin koskaan. Onneksi meillä Suomessa on monipuoliset mahdollisuudet perhokalastuksen harrastamiseen. Suomen perhokalastuksen maajoukkueiden taso on kansainvälistä huippua.

Perhokalastus
Perhokalastus. Kuva: Juha Ojaharju

Perhokalastajan Kohdelajit

Tavallisimpia perhokalastajan saaliskaloja ovat harjus, taimen, lohi, siika ja hauki. Näiden lisäksi perholla voi kalastaa monia muitakin lajeja.

Opi perhokalastamaan

Perhokalastuksen ja -sidonnan aloittaminen onnistuu helpoiten kokeneen kouluttajan avustuksella. Perhonsidonnan osaaminen antaa hyvät valmiudet tehdä omatekoisia ottiperhoja, joilla kalan saaminen tuo tuplasti iloa. Heittäminen perhovavalla ja -siimalla vaatii hieman harjoittelua, mutta jokainen sen halutessaan oppii. Perhokalastuksen ja -sidonnan koulutusta tarjoavat useat perhokalastukseen vihkiytyneet SVK:n jäsenseurat. Suomen perhomaajoukkueiden järjestämiä perhokalastuskursseja järjestetään vuosittain.

Perho-oppia

Alla olevilla perho-oppia I-III videoilla vinkkejä aloittelijoille, harrastajille ja kokeneemmille jakavat MM-kultaa urallaan voittaneet Heikki Kurtti ja Jyrki Hiltunen yhdessä SVK:n Petter Nissénin kanssa. Videoilla käydään läpi muun muassa perhokalastusvälineiden hankkimista, kalastuskuntoon laittamista, perhovavalla heittämistä, kalastuksen taktiikkaa ja tekniikkaa, sekä perhojen ja varusteiden valintaa.

Nappaa perhokalastuksesta uusi harrastus Perho-oppia videosarjan avulla!

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Sinun tulee hyväksyä markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Perhokalastusvinkkejä

  • Tiesitkö? Perhokalastusta on harrastettu jo antiikin ajoilta saakka. Vanhimmat kirjalliset maininnat ovat roomalaisten aikakaudelta ajanlaskumme alusta.
  • Tunnistatko vesiperhosen? Perhokalastuksen yksi mielenkiintoinen osa-alue on monipuolinen vesiluonnon tuntemus vesihyönteisineen ja muine kalojen ravintokohteineen.
  • Osaatko solmut? Ohjeet tekemiseen löydät solmuoppaasta
  • Kiinnostaisiko perhokalastuskilpailut? Tutustu kilpailutoimintaamme ja SM-perhoon.