Ravustus

Taloudellisesti hyödynnettäviä rapuja on Suomessa kaksi lajia. Alkuperäinen jokirapu (Astacus astacus) sekä Pohjois-Amerikasta tuotu täplärapu (Pacifastacus leniusculus).
Suomen rapukannat ovat eläneet kovia aikoja rapuruton heikentäessä tai tuhotessa rapukantoja. Ensimmäinen rapurutto saapui Suomeen 1800-luvun lopulla ja heikensi merkittävästi etenkin reittivesiemme jokirapukantoja. Myöhemmin pääosin 1990-luvulla istutetut täpläravut toivat tullessaan eri genotyypin rapuruton, joka on jokiravulle tappava ja tappaa vesistöstä koko jokirapukannan. Ruttokantoja on useita eri genotyyppejä. Täpläravut ovat vastustuskykyisiä rapurutolle ja kantavat sitä usein.

Ravustaminen

Maahamme pääosin 90-luvulla kotiutetut täplärapukannat ovat nykyisin voimistuneet ja tarjoavat ravustuselämyksiä myös suurilla reittivesillämme. Myös maassamme alkuperäistä jokirapua pyydetään vielä monin paikoin pöytien herkuksi. Yhteensä rapuja pyydetään Suomesta vuosittain yli 3-4 miljoonaa kappaletta. Saaliista noin 80-90 % on täplärapua. Ravustus alkaa 21.7. klo 12 ja päättyy 31.10.

Vastuullisuutta ravustukseen

Täpläravun ja jokiravun välinen yhteiselo maassamme ei ole mutkatonta. Täpläravut kantavat pääsääntöisesti rapuruttoa, joka tuhoaa ruttoa kestämättömät jokirapukannat. Tästä syystä onkin ensiarvoisen tärkeää desinfioida rapumerrat ennen niiden siirtämistä vesistöstä toiseen. Esimerkiksi mertojen kuivattaminen saunassa käy desinfiointikeinona. Myös syöttien osalta kannattaa varmistaa rutottomuus pakastamalla syötit tai käyttämällä vain ravustusvesistöstä pyydettyjä kaloja. Täplärapu on kirjattu EU:n alueella erittäin haitalliseksi vieraslajiksi. Sitä saa ja pitääkin hyödyntää raputaloudessamme, mutta täplärapua ei saa koskaan istuttaa uusiin vesiin, eikä sumputtaa muualla kuin pyyntivesistössä! Ravustukseen tarvitaan vesialueen omistajan lupa. Lisäksi tarvitsee lunastaa kalastonhoitomaksu, jos kuuluu ikänsä puolesta maksuvelvollisuuden piiriin. Ravulla ei ole asetuksen määräämää alamittaa, mutta monin paikoin kalatalousalueet ovat asettaneet 10-sentin alamitan.

Elinympäristöt

Molemmat rapulajit viihtyvät kovalla ja rikkonaisella pohjalla. Erityisesti kivikkoiset rannat ovat rapujen suosimaa aluetta. Jokirapu on mestari kaivautumaan rantapenkkoihin ja kaatuneiden puunrunkojen alle. Jokirapu viihtyykin täplärapua matalammilla vesistöosuuksilla. Jokirapu suosii myös virtaavia vesistöjä. Jokirapua tavataankin pääosin pienissä tai keskikokoissa järvissä sekä joissa.
Täplärapu asuttaa pääosin suuria reittivesiämme Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöiden sekä Vuoksen vesistön eteläosien alueella. Täplärapu viihtyy syvemmällä kuin jokirapu. Parhaat täplärapusaalit saadaan muutaman metrin syvyydestä kivikkojen reunamilta. Lajien käyttäytymiserot vaikuttavat myös niiden pyyntitekniikoihin.

Tikkupyynti

Kenties mielenkiintoisinta ravustusta on jokiravun pyytäminen rannan tuntumasta tikuilla. Käytännössä ravustus tapahtuu siten, että rantaveteen muutaman kymmenen sentin syvyyteen painetaan puusta tehtyjä syötitettyjä tikkuja pohjaan. Tikut ja syötit kannattaa laittaa pyyntiin hieman ennen pimeää. Ravut saapuvat pimeän tultua ruokailemaan tikussa oleville herkkupaloille. Ravustajan tehtävänä on hiipiä paikalle ja taskulampun valossa ottaa ravut ylös käsin selkäpanssariin tarttuen. Grillipihdit tai liippi eli pieni haavi ovat myös oivia apuvälineitä rapuja nostettaessa. Piiloon livahtaneet ravut nousevat tikuille uudestaan tilanteen rauhoituttua.

Mertapyynti

Nykyisin yleisintä ravustusta on mertapyynti. Perinteiset pajusta punotut merrat ovat vaihtuneet verkkohavaksesta tai muovista valmistettuihin pyydyksiin. Erityisen suosittuja ovat muoviset ”rapurosvo”-tyyppiset merrat, jotka ovat suppilon muotoisia ja pyytävät rapuja molemmista päistä. Mertojen sisälle kiinnitetään syötti syöttitikkuun tai koteloon. Syötin kiinnittämisessä tulee olla tarkka, jotta syötti asettuu mertaan siten, etteivät ravut pääse siihen saksillaan ulkopuolelta kiinni. Merrat kannattaa asettaa tarkasti kivien, puunrunkojen tai muiden suojapaikkoja tarjoavien paikkojen viereen.

Syötit

Ravustukseen liittyy paljon mystiikkaa. Jopa kissan lihaa kerrotaan käytetyn rapujen syötteinä. Parhaat syötit ovat kuitenkin rapujen muutoinkin käyttämiä ravintokohteita. Lähtökohtaisesti rapu on kasvissyöjä, mutta sopivan lihaisan herkkupalan löydyttyä sekin kelpaa erinomaisesti. Erityisesti särjen ja särjensukuisten kalojen liha on ravun mieleen. Syötit on mukava onkia mato-ongella ravustuspaikalla. Näin saadaan tuoreet ja taatusti rutottomat rapusyötit pyydyksiin. Rapu ei ole ronkeli ruokailija, sillä myös kananpaloilla, makkaralla tai vaikkapa rapuja varten tehdyillä syöttirakeilla saadaan saalista.

Rapujen syöminen

Rapujen valmistus ja syöminen ovat oma rituaalinsa. Ravut valmistetaan keittämällä vedessä, johon on lisätty merisuolaa ja kruunu- tai tavallista tilliä. Keittämisen aikana tulee huolehtia, että vesi on kaiken aikaa kiehuvaa. Ravut lisätään veteen pienissä erissä, jotta ne kuolevat mahdollisimman nopeasti. Rapujen keitto- sekä syömisohjeita löytyy runsaasti internetistä. Perinteisen tavan mukaan ravut asetellaan esille pyöreälle alustalle pyrstöt keskelle päin. Näin rapuja kasaamalla saadaan näyttävä tarjolle pano. Myös vaalea leipä, muut ruoka-aineet sekä hyvä seura ja juoma kuuluvat viihtyisään rapuillalliseen. Kiva ja perinteinen tapa on laulaa ruokailun lomassa rapulauluja. ” Tilli suussa, kruunu päässä sinut pöytään kannetaan.”