Turvemaiden kaivaminen uhkaa kaloja

Suomi, suomaa

Maamme nimen Suomi alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Suosituimmat selitykset ovat, että nimi viittaa joko suomuun tai suohon. Suota maassamme on tunnetusti paljon, samoin myös suomujen peittämiä kaloja. Valitettavasti iso osa maamme soista ja turvemaista on ojitettu. Ojitukset aiheuttavat lukuisia ongelmia kaloille ja vesistöille.

Soiden ja turvemaiden osuus maamme maapinta-alasta on noin 9,3 miljoonaa hehtaaria, eli noin kolmannes. Alun perin soita ja turvemaita on ollut yli 10 miljoonaa hehtaaria, mutta ojitukset ja kuivatukset ovat muuttaneet niitä metsäksi ja pelloiksi.  Lähes kuusi miljoonaa hehtaaria Suomen soista- ja turvemailla sijaitsevista metsistä on ojitettu. Maamme suo-ojien yhteenlaskettu pituus on 1,3–1,4 miljoonaa kilometriä.

Iso osa Suomen soista ja turvemailla sijaitsevista metsistä on ojitettu.

Kartta täynnä ojia
Prosenttiosuuksien ja hehtaarien perusteella voi olla vaikea hahmottaa, miltä tilanne näyttää maastossa. Avataanpa avuksi Maanmittauslaitoksen ylläpitämä karttapaikka.fi –sivusto. Suunnataan pohjoiseen, vaikkapa hieman Oulusta itään ja zoomataan lähemmäksi. 500 metrin mittakaavassa alkaa kartassa näkyä suoria sinisiä viivoja. Siniset viivat ovat ojia ja niitä on paljon.

Karttakuva kertoo, millä tehokkuudella maamme soita ja metsiä on ojitettu. Kuva: karttapaikka.fi.

Kuvan näkymä ei ole lainkaan ainutlaatuinen. Vastaavaa karttakuvaa on lähes joka puolella Suomea, pohjoisinta Lappia ja Kainuuta lukuun ottamatta. Jos et usko, niin testaa itse. Zoomaa karttapaikan kartta 500 metrin mittakaavalle ja tee kartalla matka esimerkiksi Oulusta Seinäjoelle, tai vaihtoehtoisesti Oulusta Rovaniemelle.

Ojituksien vaikutukset
Turvemailla ja niiden vaikutusalueella sijaitsevat vesistöt ovat luonnostaan tummia. Väri on peräisin turvemailta vesiin kulkeutuneesta humuksesta. Ojituksien myötä humuksen kulkeutuminen vesistöihin lisääntyy ja sillä on monenlaisia negatiivisia vaikutuksia vesistöihin ja niiden eliöstöön. Tarkastellaan seuraavaksi lisääntyneen humuskuormituksen vaikutuksia kalakannoille.

Vesirajaan kertynyttä detritusta Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevan järven rannassa.

Naarasahventen kasvu hidastuu
Veden tummuminen vaikeuttaa ahvenen ravinnonsaantia. Ahven saalistaa pääosin näköaistin avulla, minkä vuoksi sillä on vaikeampaa löytää saalista tummassa vedessä. Tämä johtaa erityisesti naarasahventen kasvun hidastumiseen ja niiden keskimääräistä pienempään kokoon. Pienempi koko puolestaan heikentää ahventen lisääntymismenestystä, sillä juuri suurikokoiset ahvennaaraat tuottavat pieniin ahveniin verrattuna laadukkaampaa mätiä, jossa on enemmän vararavintoa poikasille. Suurikoisten ahvennaaraiden poikasilla on siis paremmat selviytymisen eväät kuin pienempien ahvennaaraiden poikasilla. Mitä enemmän vesistössä on humusta, sitä pienempiä ovat siellä elävät naarasahvenet.

Humusvesien ahvenet ovat usein hyvin tummia.

Särkikalat runsastuvat
Vesien tummuminen hyödyttää särkiä ja haittaa ahvenia. Mitä tummempaa vesi on, niin sen vaikeampaa pienten ahventen on saalistaa eläinplanktonia. Tummassa vedessä ahven häviää ravintokilpailussa särjelle ja pienten ahventen kasvu hidastuu. Kun nuorten ahventen kasvu hidastuu, tapahtuu niiden siirtyminen kalaravintoon myöhemmin kuin normaalisti. Tämä johtaa särkikantojen runsastumiseen ahventen kustannuksella. Särkien runsastuminen edistää vesistön rehevöitymistä.

Särki pärjää ahventa paremmin tummissa humusvesissä.

Kalojen kutupaikat liettyvät
Turvemaiden ojittaminen lisää alapuolisiin vesistöihin tulevaa kiintoainekuormitusta. Kiintoainekuormitus puolestaan aiheuttaa kalojen kutupaikkojen liettymistä, mikä voi johtaa kalojen lisääntymisen estymiseen ja sitä kautta kalakannan taantumiseen tai häviämiseen. Pahiten tästä kärsivät lohikalat. Niiden mäti kehittyy pohjalla soran seassa ja jos sora peittyy lietteellä, estyy mädin hapen saanti, jolloin mäti kuolee.

Pyydysten limoittuminen on tavallinen ongelma humusjärvissä.

Happikatojen todennäköisyys kasvaa
Humuksen aiheuttama tummuminen estää valon ja lämmön pääsyn pintavedestä vesistön syvempiin kerroksiin, mikä lisää vesistön lämpötilakerrostuneisuutta. Kerrostuneisuus estää hapen pääsyn syvempiin vesikerroksiin ja lisääntynyt humus kuluttaa hajotessaan happea. Tämän seurauksena turvemaiden vaikutusalueella sijaitsevien järvien syvänteet voivat olla hapettomia. Matalissa järvissä ja lammissa happi voi talvella loppua kokonaan.  Happikadot johtavat kalakuolemiin ja pohjan läheinen hapettomuus lisää vesistöjen sisäistä kuormitusta.

Humus muuttaa vesistöjen valaistusolosuhteita, eikä valo pääse enää syvälle.

Kalan ravintoarvo heikkenee
Järvien tummuminen ja rehevöityminen muuttaa levälajiston rakennetta niin, että levissä on vähemmän terveydelle välttämättömiä omega-3 rasvahappoja. Tämän seurauksena omega-3 rasvahappojen määrä pienenee kalaravintoa syövien ahventen lihassa. Ruskeavetisten tai rehevien järvien kookkaiden ahvenien omega-3 pitoisuudet ovat 1,5–1,9 kertaa alhaisempia kuin kirkasvetisissä järvissä.

Kala on terveellistä ravintoa, mutta tummavetisestä järvestä kalastetusta kalasta ei siis välttämättä saa vastaavia terveyshyötyjä, kuin kirkkaassa vedessä eläneestä kalasta.

Kyrönjoen veden väri kertoo, että siinä on runsaasti humusta.

Humusjärvien kaloissa on elohopeaa
Valuma-alueelta tuleva humus tuo mukanaan elohopeaa. Bakteeritoiminnan vaikutuksesta elohopea muuttuu järvessä myrkylliseksi metyylielohopeaksi, joka on erittäin vaarallista keskushermostolle. Mitä enemmän humusta vesistöön valuu, sitä enemmän siellä on elohopeaa. Elohopea rikastuu ravintoketjussa, joten sitä kertyy erityisesti petokaloihin. Mitä suurempi ja vanhempi on humusjärvessä kasvanut petokala, sen enemmän siinä on elohopeaa.

Ruokavirasto on ottanut huomioon elohopean poikkeuksina kalan syöntisuosituksissa:
– Lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä järvestä tai merestä pyydettyä haukea vain 1–2 kertaa kuussa.
– Raskaana olevien ja imettävien äitien ei pitäisi syödä haukea ollenkaan, koska se kerää elohopeaa.
– Sisävesialueiden kalaa päivittäin syöviä suositellaan vähentämään muidenkin elohopeaa keräävien petokalojen käyttöä. Näitä kaloja ovat hauen lisäksi isokokoiset ahvenet, kuhat ja mateet.

Humuskuormitus ei näy vesistöjen luokittelussa
Turvemailta peräisin oleva humus aiheuttaa vesien tummumista ja humuskuormitusta. Tällä hetkellä käytössä olevat vesistöjen luokituskriteerit eivät kuitenkaan ota huomioon niitä, vaan keskittyvät pääosin vesistön rehevyyttä kuvaaviin muuttujiin. Aiemmin kirkas vesistö on siis voinut muuttua humuskuormituksen myötä tummaksi, mutta sen luokitus on silti pysynyt erinomaisena.

Luokituskriteeristöä olisikin muutettava mahdollisimman pikaisesti, jotta ne ottaisivat huomioon humuskuormituksen vaikutukset vesistöille ja niiden eliöstölle.

Helsingin Yliopistolla on käynnissä hanke, jonka tavoitteena on selvittää humuskuormituksen vaikutuksia järvissä ja löytää uusi tapoja mitata humuskuormituksen vaikutuksia.

Hankkeen Facebook-sivut löytyvät täältä: https://www.facebook.com/HUMIhanke/

Teksti ja kuvat: Juha Ojaharju

Kirjoitus on osa Suomen Luonnonsuojeluliiton organisoimaa Irti Turpeesta -kampanjaa, jossa SVK ja sen Koolla On Väliä -hanke on mukana.