Vapaa-ajankalastajat vaatii: Kalastusmahdollisuudet on turvattava kalastuslakia muuttamalla
Kalastusmahdollisuuksien ja kalavarojen kestävä hyödyntäminen ovat vaarantuneet, kun kalatalousviranomainen parhaillaan hyväksyy kalatalousalueiden ylimitoitettuja kalastusrajoitusesityksiä. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) kevätkokous vaatii viranomaisen toimintaan puuttumista kalastuslain muuttamisen kautta.
Kalastuslain tavoitteena on turvata kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö ja hoito. Laki antaa ELY-keskuksen kalatalousviranomaiselle mahdollisuuden asettaa kalastukselle alueellisia kieltoja ja rajoituksia. Kalastusoikeuksien hyödyntämistä ei kuitenkaan saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.
Kalatalousalueiden ensimmäisten käyttö- ja hoitosuunnitelmien valmistumisen myötä kalastuskieltohakemuksia on parhaillaan käsittelyssä runsaasti, mutta erityisen paljon niitä haetaan Etelä-Suomen rannikkoalueille. Yhteistä hakemuksille on se, että kiellon kohteena olevan kalalajin (useimmiten kuha) kalastuksen lisäksi samalla kiellettäisiin laajasti myös mahdollisuudet muiden kalalajien pyyntiin. Näiden kieltojen tarpeellisuutta arvioidessa viranomaisen tulisi käyttää tiukkaa harkintaa.
Ensimmäisten viranomaispäätöksien perusteella hakijoiden tahto painaa kalastuslakia enemmän, joten kalastusmahdollisuuksia tullaan merkittävästi rajoittamaan pitkin Suomenlahden rannikkoa ja paikoin sisävesilläkin. Useista pienemmistä päätöksistä muodostuvan kieltokokonaisuuden vaikutuksia ei ole arvioitu.
”SVK ennakoi, että kiellot tulevat heikentämään valtakunnallisten ja paikallisten kalastuslupien myyntiä, kotimaisen kalan saatavuutta, kalastusopastoiminnan edellytyksiä sekä toisaalta pakottavat siirtymään kalastamaan enenevästi sisävesille. Lisäksi rannikon suurten kaupunkien lähivesillä keväiset kalastuskiellot tulevat vähentämään veneettömien kalastusmahdollisuuksia. Isossa kuvassa kalastusharrastuksen edistäminen ja voimassa olevista kalastussäädöksistä viestiminen vaikeutuvat merkittävästi”, SVK:n toiminnanjohtaja Olli Saari kertoo.
”Viimeisimpien kalatalouden viranomaispäätöksiin liittyvien oikeustapauksien mukaan kalastusalan järjestöillä ei katsota olevan valitusoikeutta kalastusmahdollisuuksia koskevissa päätöksissä, joten latu on valitettavasti niin kutsutusti vapaa kalastuksen laajamittaisille rajoitustoimille”, Olli Saari pahoittelee.
Nykytila ei ole linjassa kalatalouden toimijoita ohjaavan vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategian kanssa, jonka tahtotilana on varmistaa vapaa-ajankalastuksen asema suosittuna ja yhteiskunnallisesti arvostettuna luontoharrastuksena.
Perjantaina 21. huhtikuuta Tampereella pidetty SVK:n kevätkokous vaatii, että mahdollisuudet kalastusoikeuksien (erityisesti yleiskalastusoikeuksien) hyödyntämiseen turvataan kalastuslain tarkistamisella. Muutostarpeina ovat ELY-keskuksen toimivallan tiukentaminen kalastuksen rajoittamisessa sekä toisaalta yksittäisen kalalajin paikallisen rauhoittamisen mahdollistaminen ELY-keskukselle. Samalla lakiin on lisättävä valitusoikeus vähintään valtakunnallisille kalastusjärjestöille muiden luonnonvaralakien tavoin. Kevätkokous katsoo, ettei oikeusvaltioperiaate toteudu, jos yksittäisten kalastajien asialla olevia yhdistyksiä ei katsota asianosaisiksi.
Lisätietoja:
SVK, toiminnanjohtaja Olli Saari p. 050 339 4660, olli.saari@vapaa-ajankalastaja.fi
SVK:n uutinen ”Laajat kalastusrajoitukset murentavat tarpeettomasti kalastusmahdollisuuksia” (julkaistu 21.4.2023)
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 450 seurassa toimii yhteensä noin 32 000 kalastuksen harrastajaa.