Onginnan Suomen mestaruudet ratkaistiin Kimolan kanavalla – Suurimman saaliin onki Sinikka Mäkinen
Onkikansan kohokohta, eli SM-onki järjestettiin tänään sunnuntaina Kimolan kanavalla. Viimeksi kanavalla kilpailtiin samoissa merkeissä vuonna 2016 ja vesistö on selkeästi onkijoiden suosiossa. Tapahtumaan ilmoittautui mukaan jopa 460 kilpailijaa.
Kimolan kanavan soveltuvuutta kilpailunäyttämöksi ei käy kieltäminen. Tilaa löytyy runsain mitoin ja kanavan penkat soveltuvat mainiosti onkimiseen. Kalaakin löytyy; pinnassa liplattelevasta salakasta lähtien aina pohjamutia penkovaan lahnaan saakka. Myös selkeitä bonuskaloja löytyy, kuten kuhia, kookkaita ahvenia ja haukia.
Kilpailuaamun kova tuuli toi ennustetun kuurosateen ja kilpailijat joutuivat pikaisesti kaivamaan sadesuojat esiin. Kylmähkö ja märkä keli ei kuitenkaan vannoutuneita onkijoita estänyt, vaan mieli pysyi virkeänä ja taistelu kirkkaimmista mitaleista jatkui viimeiselle sekunnille asti. Suurimman saaliin onnistui tällä kertaa jallittamaan naisveteraanisarjassa kilpaillut ja Kalahuoveja edustanut Sinikka Mäkinen. Hänen saalispussinsa painoi reilut puolitoista kiloa.
Naisten sarjan voitti viime vuoden tapaan Lakeuden Urheilukalastajia edustanut Heidi Pernu. Miesten sarjan kultamitali meni Padasjoen Kalakerhon Jukka Helvilälle ja miesveteraaneissa kullan arvoisesti onki Erkki Kotiranta Haminan Kalaveikoista.
Alle 12-vuotiaiden sarjavoitto meni Elias Oikaraiselle Viitasaaren Kalavereista. Alle 15-vuotiaiden sarjan kultamitalin nappasi Elmo Kiiski Lahden Seudun Nuorista Pyytäjistä. Alle 19-vuotiaiden sarjan voitti Savonlinnan Urheilukalastajia edustanut Eeli Turunen.
Lisää kilpailutuloksia osoitteessa http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/tulokset/.
Oheinen kuva on vapaasti käytettävissä tiedotteen julkaisun yhteydessä. Kuva: Marcus Wikström.
Lisätietoja:
SM-ongen kilpailunjohtaja Sami Kainulainen, p. 050 559 3357
SVK:n kalatalousasiantuntija Marcus Wikström p. 045 110 2126